Yleensähän levyarvioissa ei tarvitse miettiä muusikoiden tai tässä tapauksessa muusikon henkistä tilaa. Devin Townsendin kohdalla sen tietäminen, että mies kärsi ennen vanhaan maanis-depressiivisyydestä, tai kuten nykyään sanotaan kaksisuuntaisesta eli bipolaarisesta mielialahäiriöstä, ei haittaa, vaan se lisää ymmärrystä kummasti. Devin on kova Twitterin käyttäjä. Kuluneen vuoden aikana tweeteistä on paistanut läpi jonkinlainen paine ja stressi. Mies tweettasi tämän levykokonaisuuden valmistuttua, että jos hän olisi halunnut ratketa taas ryyppäämään, olisi Z² antanut siihen kaikki mahdollisuudet ja syyt. Koville otti, mutta näin fanin vinkkelistä katsoen, kyllä kannatti.

Z² on tuplalevy. Ensimmäinen levy, jonka nimi on Sky Blue, on tyylillisesti jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle Epicloudille. Levyn avaava Rejoice tuo mieleen Rob Zombien tekemiset. Jonkinlaisesta modernista, aggressiivisesta, tanssimetallista on kyse. Falloutilla vauhtia lisätään. Kappaleen kepeys ja tarttuvuus on ihailtavaa. Anneke Van Giersbergenin lauluosuuksien myötä vertaus laulajaneidon soololevyn materiaaliin on vääjäämätön. Samanlaistahan tämä on. Midnight Sun keinuttaa kuin kotoinen valssi. Kosketinmatot ovat vaikuttavia.

A New Reign on rauhallinen ja jotenkin hämyisä. Anneken ja Devinin äänet vahvistavat toisiaan upeasti. Kaunotar ja hirviö. Universal Flame kelpaisi vaikka Euroviisuihin. Itse asiassa suurin osa näistä kappaleista on sellaisia joita toivoisi kuulevansa Uuden musiikin kilpailuissa. Säveltäjät huomio!

Jollain tapaa pidätellyllä, ehkä hieman Nine Inch Nailsin mieleentuovalla, Warriorilla kuullaan kovasti Annekea. Devinin ääni kuullaan osana taustakuoroa. Sky Blue jatkaa hieman samaan tyyliin, mutta nyt pääasiassa äänessä on Devin. Taas polkaistaan viisuvaihde päälle. Silent Militia on pitkästä aikaa uhkaavan kuuloinen raita. Koko ajan odottaa koska se käy tosissaan päälle. Ei se käy.

Kauniisti pianolla alkava ja siitä kerros kerrokselta kasvava Rain City on yksi levyn kohokohdista. Devinin vakava puoli tekee kovin vaikuttavaa musiikkia. Kauneudessa ja koskettavuudessa ei yhtään edellisestä jää jälkeen Forever. Nyt jo joku ihmettelee koska sitä progemetallia saadaan? Ei saada. Z² on muuta, muttei metallia.

Upealla kuoro-osuudella alkava ja melko raskaasti rullaava Before We Die on levyn pisin kappale. Devin pyysi fanejaan äänittämään kuoro-osuuksia ja lähettämään ne hänelle. Lopputulos on mielettömän hieno! Universal Choir RULES! The Ones Who Love on lyhyt loppusoitto edelliselle.


Ziltoid The Omniscient oli Devinin harjoitus tehdä musikaali mahdollisimman halvalla. Z² on jatko-osa, joka on tehty mahdollisimman isosti. Jos meitä jotka myöntävät pieruhuumorin olevan hauskaa olisi enemmän, Devin Townsend olisi suositumpi kuin Andrew Lloyd Webber. Z²:lla on vakavat osuutensa, eikä se ehkä ole ihan yhtä pirskahteleva kuin ensimmäinen osa, mutta ei sitä otsa kurtussa voi kuunnella. Tai voi, mutta suupielet vääntyvät kyllä väkisin hymyyn. Niinhän se yleensä on leffoissakin, että kakkososassa yritetään tehdä kaikki hieman isommin kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa tuo paisuttelu ei haittaa.

Niiden jotka haluavat kuunnella Devin Townsend Projectinsa hevimpänä ja jos mahdollista progempana, kannattaa aloittaa tähän levykokonaisuuteen tutustuminen Z²:sta. Meidän joille Z²:n tarina on tuttu arkielämästä kannattaa rauhoittua ja diggailla enimmäkseen Sky Blueta. Nyt otan kupin, en ehkä täydellistä, mutta erittäin hyvää ja vahvaa kahvia.


Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit