Bliss (EP)




Nykytavan mukaan bändit julkaisevat useamman pikkulevyn ennen ryhtymistä esikoislevyn tekoon. Toukokuussa 2012 ruotsalaisen Chrusher Recordsin julkaisema vahva Bliss EP on siinä mielessä erikoinen ruotsalaisjulkaisu että siinä lauletaan kahdella eri kielellä. Ehkä sen takia ruotsiksi laulettu Bliss ei ole myöskään mukana bändin esikoislevyllä.

Kaikki EP:n englanninkieliset biisit Astralplane, Devil Man ja Little Sun äänitettiin myöhemmin uudestaan esikoislevylle. Samalla Devil Man editoitiin kolmeminuuttiseksi tyngäksi. Olin hankkinut Blues Pills 2LP:n ennen kuin kuulin tätä pikkulevyä. Jos järjestys olisi ollut toinen, olisin takuulla odottanut kuumeisesti Blues Pills'in ilmestymistä. Niin hyvä on tämä sittemmin kalliiksi keräilykohteeksi noussut EP.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit