Lonely For A Lifetime




Latasin kaikki Dana Fuchsin levyt iPadiin lähdettyäni syksyllä 2014 ulkomaan työmatkalle. Laulajan pari uusinta levyä olivat tulleet tutuiksi soitettuani niitä työpaikan taustamusiikkina. Dana Fuchs Bandin nimiin merkitty Lonely For A Lifetime sai kuitenkin ensisoiton vasta matkallani. 

Tiesin että tämä albumi on äänitetty samoihin aikoihin kun Dana Fuchs esiintyi Janis Joplinin elämää käsittelevässä musikaalissa. Odotin parhaimillaan jonkinlaista Joplin tribuuttia, huonoimmillaan Joplin plagiaatioa. Onneksi lauluntekijä on onnistunut kaivamaan ihan oman ilmaisunsa ja levy kuulostaa ihan aidolta Danalta. Oikeastaan vain God's Song menee Joplin imitaatiosta.

Laulajan bändi, jota johtaa Danan musiikillinen parteri, kitaristi-tuottaja Jon Diamond kuulostaa hienolta ja musiikissa on paljon värejä, ja välillä se yllättää totaalisesti. Esimerkiksi sellaisen biisi kuin Bible Baby on uskomaton näyttö bändin kyvystä mennä vieraille laitumille. Biisi on hillybillyä ja countrya, mutta silti oma suosikkini levyltä. Toinen suosikkini on yökerhomaisen jazzahtava I Know You Know.

Levystä on olemassa kolme painosta, joista mustavalkokantinen on levy-yhtiö Q & W Musicin julkaisema. Yhtiö lisäsi yhden biisin alkuperäiseen omakustanteeseen ja laittoi biisit hiukan eri järjestykseen. Keikalla kesällä 2016 ostamani 2015 tehty uusintapainos on Jon Diamondin mukaan täysin identtinen alkuperäisen 2003 CD:n kanssa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit