Live In NYC (DVD & CD)




En ole nähnyt 2007 ilmestynyttä Across The Universe -leffaa, jossa Dana Fuchs esiintyy. Beatlesin sävelmästä kasattu musikaalileffa lienee samanlainen kuin Abba-musaan pohjautuva Mamma Mia.

Dana Fuchs ja Jon Diamondsin luotsaama bändi kuulostaa BB King'in klubilla äänitetyn livelevyn perusteella todella kiinnostavalta ryhmältä. Tätä kirjoittaessa bändin toinen livelevyn Songs From The Road ei ole vielä ilmestynyt, mutta en ihmettele miksi Ruf Records julkaisee Danalta uuden liven vain kahden studioalbumin jälkeen. Tämä keikka on katsottavissa YouTubesta, mutta DVD:n etsiminen on työlästä. Bändin oma julkaisu on kuitenkin myynnissä heidän keikoilla.

Danan karismaattinen lavaolemus on selvästi kuultavissa ja saa yleisön todella syttymään. Esimerkiksi esikoislevyn nimikkoraita Lonely For A Lifetime kasvaa sellaisiin mittoihin, että pelkästää sen perusteella kannattaa tsekata Danan keikka kun hän seuraavan kerran tulee Suomeen.

Dana ehti esiintyä upean Etta James'in kanssa samoilla keikoilla ennen legendaarisen laulajan vetäytymistä lavoilta (ja 2011 kuolemaa). Yleisön pyynnöstä esitetty I'd Rather Go Blind on Danan käheän äänen voimalla voimakkaampi, mutta ei yhtä koskettava kuin itselleni biisin suosikkivedoksi noussut Beth Hartin ja Jeff Beckin 2012 Kennedy Centerissä Buddy Guy'n kunniaksi (ja Led Zeppelinin ja presidentti Obaman läsnäollessa) esittämä. Keikka päättyy Danan Beatles-leffassakin esittämään Helter Skelteriin. Se ei ole kuitenkaan mukana CD-versiolla.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit