Chile On Hell




Anthraxilta uusi konsertti-DVD. Mikäpä siinä, edellisestä onkin jo aikaa ja bändillehän on ehtinyt tapahtua sen jälkeen vaikka mitä. Anthraxin aikaisempi DVD juhlisti vuoden 2005 reunionia. Sillä soitti yhtyeen kuuluisin kokoonpano. Vaan eipä kestänyt tuo toinen yritys. Sekalaisten sekoilujen jälkeen vuonna 2014 Joey Belladonna on edelleen yhtyeen solisti. Worship Music- ja Anthems -levyillä kitaraa soittanut Rob Caggiano vaikuttaa nykyään Volbeatin riveissä. Hänet on korvannut Shadows Fall -yhtyeestä paremmin tunnettu Jonathan Donais. Samaisen bändin rumpali Jason Bittner on muuten soittanut joillain Anthrax-keikoilla. Muilta osin Anthraxin runko on ennallaan. Charlie Benante takoo kalvoja, Scott Ian huolehtii riffeistä ja Frank Bello hoitaa tanssikuviot, I’m The Manin räppäyksen ja tietysti bassokuviot.

Chile On Hell on kuvattu, eivätkö kaikki jo arvanneetkin, Chilen Santiagossa. Pelikenttänä toimi 10. toukokuuta 2013 Teatro Caupolican. Paikka oli tupaten täynnä aivan mielettömän riehakkaita Anthrax-faneja. Haastatteluosuudessa Charlie Benante kertookin, että bändi oli soittanut maassa joskus aiemmin ja kun puheeksi tuli missä he on hulluin yleisö ja paras tunnelma, Chile tuli kaikille ensimmäisenä mieleen. Tuo sekopäisyys käy ilmi heti ensimmäisestä kappaleesta. Mosh pit on koko permannon kokoinen ja siellä täällä roihuavat jalkapallo-otteluista tutut soihdut.

Siitä huolimatta että Anthraxilla on promotoitavanaan kaksi melko tuoretta levyä, pääpaino setissä on vuoden 1987 Among The Livingin kappaleissa. Niitä kuullaan heti kärkeen viisi. Parhaiten niistä tuntuu toimivan Efilgnikufecin (N.F.L.). Oliko tuo kirjoitusasu tuollainen ennen vanhaan? Anthrax luottaa esityksessään musiikkiin. Mitään kummoisia koristeita lavalla ei ole. Itse asiassa piuhoja ja sälää näkyy kuvissa enemmän kuin vaikkapa Iron Maidenin videoilla ikinä. Budjetti? Ronnie James Dion ja Dimebag Darrellin muistoksi kirjoitetun In The Endin valoshow on hieman muuta keikkaa vaikuttavampi. Bändi on myös harjoitellut biisiin sopivan koreografian. Kasvoista näkee, että kunnianosoitus tulee sieltä ihmisen syvimmästä sopukasta.

AC/DC-cover T.N.T. on ainoa esitys Anthemsilta. Olkoonkin, että kyseessä on Scott Ianin lempparibändi ja Joey Belladonnan laulusuoritus on hyvä, jättää biisi jotenkin kylmäksi. Yleisöllä on lämmin ja se on hyvin esityksessä mukana. Worship Music huonoin kappale I’m Alive ei toimi livenäkään. Myöskin, yleensä vahvasti esitetty, Indians on vähän vaisu, vaikka chileläiset melkoisen sotatanssin esittävätkin. Paikalliset ovat paremmassa iskussa kuin ulkomaiset valloittajat. Medusan Joey laulaa todella hyvin. In My World on mukana vain siksi että yhtye voi sanoa soittaneen musiikkia kaikilta Belladonnan aikaisilta levyiltä. Thrash metallistahan tässä on ollut kyse. Setin päättää uuden Anthraxin paras kappale Fight ’Em ‘Til You Can’t. Uusia biisejä olisi saanut olla mukana enemmän.

Encore alkaa Charlie Benanten rumpusoololla. Nyt hän ei vaivaudu räppäämään vaan hoitaa I’m The Manin rummuttelun. Ei Joeykaan riimittele vaikka onkin pipon laittanut päähänsä. En tiedä miksi tuo kappale on edelleen mukana. Madhousen sen sijaan ymmärrän. Versio on erittäin verevä. Samaa voi sanoa konsertin päättävästä Antisocialista, jota yleisö vaatii jo aiemmin ja jonka myötä myös State Of Euphorialta kuullaan yksi biisi.

Chile On Hell on kuvattu hyvin. Mukana on myös bändin itsensä, pääasiassa Belladonnan, kuvaamia pätkiä. Perusryhmä on kuvissa useimmiten. Jonathan jää tällä kertaa statistiksi. Kitarasoolojen, jotka hän soittaa muuten paremmin kuin kukaan Anthrax-kitaristi aiemmin, aikanakin kuvataan mieluummin hänen sormiaan kuin koko miestä. Tuosta pieni miinus. Toinen rutinan aihe on konsertin sekaan ripotellut muistutukset siitä, että bändi juhli 30 vuotta. Tosin en oikein tiedä miten tuo aika on laskettu, kun käsittääkseni bändi perustettiin jo 1981. Vähän vakava ja väritön nykyinen Anthrax on, mutta kyllä siltä edelleen kipakka rässi lähtee. Ilmeisesti Belladonna laulaa seuraavallakin levyllä, jota Scott lupailee keikan lopussa jo ensi vuodelle. Sitä odotellessa.


Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit