Misplaced Childhood




Koulun päättymisen jälkeen kesällä 1985 eräs toinen riemuylioppilas (itse olin siis se toinen) istuskeli iltaisin huoneessaan haltioituneena hankkimastaan levystä. Sen kannessa oli nuori poika hassussa univormussa ja musa muistutti mielestäni aivan liian paljon kaverini diggailevaa proge-Genesistä. Ei minulle, päätin.

Musiikki on siitä hauska että siinä voi vaeltaa ajasta toiseen. Joulukuussa 2014 kuuntelin ensimmäisen kerran kotonani 29,5 vuoden ikään ehtineen vinyylilevyn. Sitä ennen olin kuunnellut sitä ainoastaan satunnaisesti työpaikallani taustamusiikkina. Keskittynyt kuuntelu avasi levyä aivan eri tavalla. Levypuolta kääntäessä mieleen tuli ajatus että olisihan tästä musiikista varmasti voinut nauttia aiemmin. Isosta levyvalikoimasta tietyt levyt saavat paljon muita enemmän kuuntelua. Voin olettaa että kahden ison hitin Kayleigh ja Lavenderin myötä tämä albumi on aikoinaan kohonnut monien ikisuosikiksi. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit