Only to Rise




Sweet & Lynch eli Stryper-solisti Michael Sweet ja entinen Dokken, nykyinen Lynch Mob, KMX jne. -kitaristi George Lynch kera James Lomenzo ja Brian Tichy on tehnyt levyllisen mittatilausheviä. Lomenzo soitti joskus Megadethissä, Black Label Societyssa ja tämän tyylistä materiaalia 80-luvulla White Lionissa. Tichyn viimeisin iso juttu oli Whitesnakessa vietetyt vuodet. Taisi hän soittaa myös viimeisimmällä Lynch Mob -levyllä. Joka tapauksessa näitä kavereita ei yhdistänyt kohtalo eikä sattuma. En ole ihan varma rahastakaan. Tämän ryhmän keksi perustaa Frontier-pomo Serafino Perugino. Paperilla tämä bändi on ihan mielettömän kova. Super-kokoonpanoilla vaan tuppaa olemaan vähän paha karma ja odotukset harvoin toteutuvat.

Suhtauduin levyyn aivan käsittämättömän suurilla ennakkoluuloilla. Olin varma, että levy olisi taas yksi hengetön välimallin hevikiekko, joka unohtuisi kuuntelun tai kahden jälkeen. Niin kävi muiden muassa viime vuonna ilmestyneelle X-Driven levylle, joka oli samantapainen projekti. Lomenzo oli mukana silläkin. Näinköhän tuosta porukasta enää kuullaan? Oli miten oli, Only to Risen kohdalla kävi itse asiassa päinvastoin. Olin valmistautunut kuuntelemaan tämän tekeleen tuon arvosteluun vaadittavan kerran tai pari. Ensimmäisellä soitolla levy ei vakuuttanut, mutta jotain sellaista sillä oli, että mielenkiinto säilyi. Pari seuraavaa pyöräytystä meni vielä vähän epävarmoissa, joskin selkeästi lupaavissa, tunnelmissa. Tuossa vaiheessa piti todeta, että pari ensimmäistä erinomaista raitaa oli löytynyt. Time Will Tell ja Led Zeppelin -henkinen Strength in Numbers olivat ensimmäiset jotka vakuuttivat. Kuuntelukertoja tarvittiin lisää. Totuudessa en ole ihan varma olenko kuunnellut tätä vieläkään tarpeeksi. Levy tuntuu kasvavan koko ajan.

Sweet laulaa koko levyn ajan valtavan hienosti. Eihän uskovainen mies voi olla hengetön. Hieman määkivälle äänelleen hän ei mitään voi. Siitä joko pitää tai sitä ei voi sietää. Minä kuulun niihin joiden mielestä hänen äänensä soi, varsinkin oikein korkealle mennessä, huikeasti. Kuunnelkaa Recover, niin tiedätte mitä tarkoitan. Lynch soittaa tasaisen hyvin. Paikoin hän on yhtä lailla liekeissä kuin parhailla Dokkenin levyillä. Tichy on varma kautta levyn. Lomenzo on paras yllättäjä. Hänen bassonsa pörrää ja möyrii kuin parhailla 70- ja 80-luvun hard rock -klassikoilla konsanaan. Vielä on vähän aikaista sanoa, mutta pieni kutina minulla on, että tästä voi tulla moderni klassikko. Kuten sanottu ainekset sille ovat mitä parhaat ja hyviä biisejä on tasan tusina.

 Tälle bändille toivon jatkoa.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit