The Killer Instinct




Pojat ovat täällä taas, Tappaja on vapaalla jalalla tai joku muu latteus tähän alkuun. Scott Gorhamin Black Star Riders on tehnyt toisen levynsä ja se on parempi kuin yhtyeen parin vuoden takainen debyytti. Oikeastaan tämän arvion voisi päättää tähän. Kaikki tärkeä tuli jo sanottua. Nyt tekee mieli vaan kuunnella levyä.

Thin Lizzyä on ikävä, ja jos niin haluaa ajatella, Black Star Riders toimii erittäin hyvänä korvikkeena. Nick Raskulineczin tuottama The Killer Instinct on soundiltaan, tyyliltään ja sanoituksiltaan ehtaa asiaa. Siis sekä kappale, että koko levy.  Jo All Hell Breaks Loosella solisti Warwick oli omaksunut roolinsa täydellisesti. Hänen lausuntansa ja värssynsä muistuttavat niin paljon Phil Lynottista, ettei alkuperäistä edes hoksaa kaivata. Sanoitukset ovat edelleen tarinoita, joita on helppo seurata.

The Killer Instinct on tarttuva ja ensisingleksi oikein sopiva. Bullet Blues rokkaa hieman rauhallisemmin, mutta yhtä vaivattomasti. Simppeliltä vaikuttava, mutta hyvän laulukoukun sisältävä Finest Hour toimii varmasti livenä. Soldierstown on mielestäni levyn hienoin sävellys. Sen alun tuplakitarajuttu kutsuu, suorastaan vaatii, taisteluun. Charlie I Gotta Go on hyvä, mutta vahvempi bassokuvio olisi tehnyt siitä loistavan. Uusi basisti Robbie Crane on mies paikallaan, mutta jotenkin hän jää alakynteen Gorhamin ja suurimman osan biiseistä säveltäneen Damon Johnsonin riffeille. Levyn "A-puoli" on A-luokkainen. Ei valittamista.

Blindsided avaa levyn ”B-puolen” rauhallisesti. Oikeasti vinyyliaikaan tässä kohtaan olisi ollut joku rokkaavampi raita. Blindsided kasvaa kuitenkin hienosti yhdeksi levyn kohokohdista, joten ei rutista. Pääasia, että kitarat soivat. Through The Motions on vähän nimensä mukainen. Vähän paremmin jyrää Sex, Drugs & Gasoline. Turn In Your Arms palauttaa kelttimeiningin. You Little Liar on levyn pisin kappale. Se eroaa hieman tyyliltään muista ja toimii samalla muistutuksena, että levyn kannessa lukee Black Star Riders, ei Thin Lizzy. Tällä porukalla on oma juttunsa ja se tekee nimenomaan sitä. Ehkä kolmannen levyn kohdalla Thin Lizzyä ei tarvitse mainita.

 

Tero Honkasalo

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit