XIV




Pitkänlinjan Toto-diggarille tämä viikko on ollut sekä iloinen että erityisesti surullinen. XIV:n julkaisupäivä oli 20. maaliskuuta. Sitä oli odotettu melkoisen pitkä tovi. Tätä levyä ei itse asiassa pitänyt tulla, mutta koska yhtye oli levy-yhtiölleen yhden levyn velkaa, sellainen oli äänitettävä. Hyvä siitä tulikin ja odotus palkittiin. Surulliseksi veti uutinen Toto-basisti Mike Porcaron kuolemasta. Hän menehtyi ALS:iin 59 vuoden ikäisenä.

Musiikki onneksi elää. Itse olen aina pitänyt eniten The Seventh One -levystä. Sillä ja Fahrenheitilla laulajana toiminut Joseph Williams on tehnyt paluun mikrofonin varteen. Toinen paluumuuttaja on alkuperäinen basisti David Hungate. Steve Lukather, Steve Porcaro ja David Paich ovat tietenkin mukana. Studiossa rumpuja löi mm. Stingin yhtyeessä soittanut Keith Carlock.

Heti Running Out Of Timen ensitahdeista on selvää, että Toto on tehnyt vahvan levyn. Soundi on bändille yllättävän rankka. Ei musiikki säröön huku, mutta kyllä se siitä kivan lisäkipinän saa. Pianolla alkava Burn leimahtaa kertosäkeessään ilmiliekkeihin. Samassa roihussa on fani.  Holy War rokkaa Amerikan radion tyyliin. Laulajat puhaltavat myös tämän muuten melko tavallisen renkutuksen henkiin. 21st Century Blues on nimensä veroinen. 

Pidin The Seventh Onella kappaleiden lisäksi levyn hienoista soundeista. Ne erottuivat AOR-massasta. Chinatown, tai oikeastaan koko tämä levy, tekee saman tempun. Äänimaailma on mietitty ja toteutettu upeasti. Tämä bändi osaa rokata, siltä käy funk, proge ja blues, muttei se kaihda myöskään esittää täysin pystypäin ehtaa kutumusaa. XIV on monipuolinen levy. Joku voisi sanoa sitä peräti Toton The Best Of -kokoelmaksi. Tällä on kappaleita yhtyeen pitkän uran jokaisen vaiheen tykästäjälle. Siitä huolimatta, että levyllä on jotain jokaiselle, se kuulostaa vain ja ainoastaan Totolta. Pidät tai et, moista on pakko kunnioittaa. Nyt hattu päästä Totolle ja Michael Porcarolle.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit