+4626-COMFORTZONE




Jotenkin ymmärrän Beardfishin kavereita oikein hyvin. He ovat kotoisin pienestä ruotsalaiskaupungista nimeltä Gälve. Minä asuin nuoruuteni Hyvinkäällä. Molemmat ovat pieniä, vähän surullisia, mutta tietyllä tapaa siellä varttuneille rakkaita paikkoja. Niistä tekee mieli pois, muttei se kuitenkaan kokonaan onnistu. Vaikka niistä pääsisikin pois, jotain lähtee aina mukaan. Aika kultaa joka tapauksessa muistot. Niin ainakin haluan uskoa.

Beardfishin yritti murtautua omalta ja faniensa mukavuusalueelta parilla edellisellä levyllään. Niillä yhtye sointi oli raskas ja melkein metallinen. The Void oli kokonaisuutena kyllä upea, muttei massojen mieleen. Koska me progediggarit olemme genren hengen mukaan kovin avarakatseisia ja avoimia kaikelle muulle paitsi fanittamiemme yhtyeiden kokeiluille, Beardfishkin palaa nyt ruotuun. Tuo tarkoittaa tietenkin sitä että hevikausi on ohi. Ennen oli hyvä. Ei muututa siellä. Ei!

+4626-COMFORTZONE on taas sitä kimuranttia ja äkkiväärää musiikkia minkä ansiosta yhtye ponnahti kymmenisen vuotta sitten progepartojen tietoisuuteen. Tuo tarkoittaa tietenkin sitä että soitto-osuudet, joita riittää ihan kivasti, kuulostavat vanhalta Genesikseltä tai Yesiltä. Onneksi Rikard Sjöblomin laulaminen on rokimpaa ja roisimpaa. Saako sanoa modernimpaa? Tietty. Ei bändi siis kokonaan 70-luvulle ole taantunut, vaikka levyn soundimaailma ja sillä käytetyt soittimet sinnepäin vahvasti ovatkin kallellaan. Rumpali Magnus Östgrenin ja basisti Robert Hansenin groove on, näihin piireihin, poikkeuksellisen hyvä. Liekö peruja hevityypeiltä, kuten Daughter - Whoren alun bassoriffi? Motörhead-fanit tsekatkaapa, jos pääsette omalta mukavuusalueeltanne ja saatte tämän kertakaikkisen upean levyn kuunteluun. Onko tämä paras Partakala? Tekee mieli sanoa:"Kyllä!”

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit