Blow Up Your Video




Ostin tämän LP:n (alkuperäisprässäyksen) itselleni vasta vuonna 2010. Sitä ennen vain videobiisit Heatseeker ja That's The Way I Wanna Rock 'n' Roll olivat minulle tuttuja. Molemmat löytyvät myös neljä vuotta myöhemmin julkaistulta livelta. Levyn ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen minusta tuntui, että se on bändin menestyksekkään uran heikoin suoritus. En uskonut ottavani sitä toiseen kuuntelukertaan, mutta niin vain tapahtui muutama kuukausi myöhemmin. Vaikka biisit olivatkin tällä kertaa astetta tutumpia, otti levyn kakkospuolen kuunteleminen yllättävän kovalle. Hyllyssä kun on kiinnostavampaakin AC/DC tavaraa. 

Neljä vuotta edellisen kirjoituksen jälkeen ostin Heatseeker maxisinglen. Sekä sen b-puolelle päätynyt Snake Eye että toisen Blow Up Your Videon singlejulkaisun Moneytalks'in kääntöpuolibiisit Down On The Boderline ja Borrowed Time ilmestyivät 2009 harvinaisuudet-kokoelmalla Backtracks. Ihmettelen bändin haluttomuutta lisätä alkuperäisille levyilleen samoissa sessioissa syntyneitä sinkkubiisejä.

Petri Myllylä 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit