The Congregation




Kun norjalainen Leprous julkaisi toisen levynsä Tall Poppy Syndrome vuonna 2009 ei  se syystä tai toisesta sykähdyttänyt millään tavalla. Vuoden 2011 Bilateral sen sijaan oli värikkyydessään varsinainen tajunnanräjäyttäjä. Se oli yksi tuon vuoden hienoimmista julkaisuista, missä tahansa genressä. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Coal oli tummuudessaan ja kypsyydessään, näin jälkeenpäin ajatellen, tavallaan pienen pieni pettymys. Ehkä odotukset Coalille olivat liian korkealla. Omintakeisesta ja tunnistettavasta tyylistään huolimatta Leprous ei ole tehnyt koskaan kahta samanlaista levyä. Ei ainakaan peräjälkeen. The Congregation ei petä tuossa mielessä. Taas on muututtu.

Kosketinsoittaja ja laulaja Einar Solberg kertoo säveltäneensä kappaleet tietokoneella. En tiedä miten se on vaikuttanut musiikkiin itseensä, mutta ainakin se on esitetty leikkaussalin vaatimalla tarkkuudella. Itse asiassa levyn soundimaailma tuo mieleen kirurgin teräksen, sellaisen välkehtivän, tavallaan houkuttelevan, mutta väärissä käsissä erittäin vaarallisen. Tämä on nimenomaan vaarallinen ja ei pelkästään uhkaava, vaan päällekäyvä levy täynnä modernia progressiivista metallia sanan varsinaisessa merkityksessä. Nykivyydessään ja katkonaisuudessaan kappaleet voivat tuntua hieman levottomilta, niin pitääkin, mutta Solbergin laulusuoritukset tekevät teknisestä suorittamisesta emotionaalista kuunneltavaa. Jollain tapaa The Congregationin tyyli ja olemus tuo mieleen Faith No Moren Album of the Yearin. Sekin oli aikaansa edellä ja nykyään useamman vuoden levy. Tämä on ainakin tämän vuoden! Ihan kuin taas olisi aika innostua ja vallan riehaantua.

Tero Honkasalo

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit