The Demon Joke




Kun Oceansize julkaisi parhaan levynsä Frames vuonna 2007, olin valmis nostamaan sen progressiivisen rockin ykkösketjuun. Bändin keikka Ilosaarirockissa oli yksi parhaista näkemistäni. Kolme vuonna myöhemmin ilmestynyt Self Preserved While The Bodies Float Up oli pieni pettymys. Keikka Kolmannella linjalla sen sijaan oli vielä menestys. Sitten bändi hajosi. Selitystä ei annettu. Mike Vennart teki jotain akustisia juttuja ja liittyi lopulta Biffy Clyron kiertuekitaristiksi. Ongelmia ja huolia oli enemmän kuin kenelläkään, ainakaan menestyvällä popparilla, pitäisi, luulisi tai saisi olla.


Jotenkin musiikki saa ihmiset piristymään ja elämään eteenpäin. Kuvaavaa on, että tämä levy on omistettu edesmenneelle koomikolle Rik Mayallille. Levyn teksteistä on löydettävissä huumoria, tosin hyvin synkkää sellaista. Vakavasti noita juttuja ei parane ottaa, ovat muuten liian ahdistavaa luettavaa.

Vaikka The Demon Joke on julkaistu Miken nimellä, on mukana entisiä Oceansize-kamuja. Steve Durose soittaa kitaraa ja Gambler koskettimia. Rumpujakkaralle on lainattu mm. Ginger Wildheartin bändissä soittava Denzel Pearson. Musiikki on jonkinlaista jatkumoa Oceansizelle. Tämä tosin on tehty huomattavasti vapautuneemmin ja ilmavammin kuin tuon bändin viimeinen tekele.

Avauskappale 255 tuo mieleen The Curen tai Joy Division massiiviset äänivallit. Doubt on raskas, nykivä ja yhtä lailla kiehtova kuin monimutkainenkin. Mike laulaa paremmin kuin koskaan. Vahvasti jyräävällä bassolla kulkeva Infatuate muistuttaa taas Robert Smithin bändistä. Rebirthmark menee osastoon moderni, jännä ja kutkuttava. Tämähän on ihan progea. Duke Famella Mike laulaa ihmeellisen rosoisesti.

Don’t Forget The Joker on terveisiä Rikille since jonnekin: ”Rik tells a hell of a joke in the end, my memory has it saved, still laughing in my grave”. Retaliate, toinen videokappale, on äänekäs ja rytmikäs. Mike kertoi aikanaan pitävänsä Faith No Moresta ja grungesta. Ehkä esikuvat tulevat tuossa biisissä esille. A Weight In The Hollow on levy kaunein kappale. Se kasvaa ihan vaivihkaan melkoisiin sfääreihin. Taas progea! Operate on modernia stadionrockia. Muse ja kumppanit ottakaa mallia. Amends päättää levyn hieman surullisiin, mutta silti lohdullisiin tunnelmiin. Kun on maassa, pitää päästä ylös. Sen jälkeen voi jatkaa eteenpäin. Näin Mike Vennart on tehnyt. Tätä levyä kehtaa suositella kenelle tahansa, menee sitten hyvin tai huonosti. Tästä saa sekä lohtua että voimaa.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit