In The Flesh




Blondie äänitti kakkkosalbuminsa kesällä 1977, mutta sen julkaisu siirtyi seuraavan vuoden alkuun. Tällä keikalla kuullaan kuitenkin neljän kuukauden kuluttua julkaistavalta levyltä peräti kahdeksan biisiä. Esikoislevyn lisäksi kuullaan neljä coveria. Illan ensimmäisen setin runko oli kuitenkin ollut selkeästi esikoilevyn materiaalissa.

Radiolle äänitettyä keikkaa ei ole julkaistu koskaan virallisena levynä, mutta se on kuunneltavissa Applen suoratoistopalvelussa (kesällä 2015). Innostuin Blondiesta heidän kolmannen levyn myötä ja näiden keikkojen biisit ovat tulleet itselleni tutuiksi oikeastaan vasta 2000-luvulla. Bändin livesoundi ei ole mikään erityisen kutsuva. Biisit vedetään hiukan kaahaamalla, mutta toisaalta keikan kuuntelu oli silti ajoittaisista syntikoiden vingutteluista huolimatta ihan mieluisa kokemus. "Kannen" kuva todistaa sen mitä tiesin jo 14-vuotiaana eli ilman rintaliivejä kuvattu Debbie Harry on tyrmäävän aistillinen ilmestys. Kaksi viimeistä biisiä, Rollareiden My Obsession ja In The Flesh tulevat alkuillan keikalta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit