Miles Davis: 'Round About Midnight




Musiiikinopettaja soitatti meille teineille Miles Davisin musiikkia olettaen (aivan oikein) että trumpetistin levyjä ei enää 80-luvun alussa kuunneltu lyseolaisten kotona. Jos opetuksesta ei ollut muuta hyötyä niin ainakin miehen nimi jäi mieleeni. Kun kiinnostus musiikkia kohtaan vuosien saatossa syventyi hankin 'Round About Midnightin levyhyllyni ensimmäiseksi jazz-levyksi. Tämä tosin tapahtui lähes viisitoista vuotta lukion jälkeen. Midnight oli Davisin ensimmäinen Columbia-yhtiölle tekemä julkaisu ja ajan kanssa tästä kahdessa 1956 sessiossa äänitetystä mutta 1957 julkaistusta levystä tuli yksi aikakauden ylistetyimmistä levyistä.

Vuosituhannen vaihteen aikoihin kuuntelin tätä levyä muutaman vuoden aikana todella paljon. Valitettavasti joitakin vuosia myöhemmin se katosi minulta. Kiitos Applen suoratoistopalvelun pääsin kuuntelemaan albumia kesällä 2015 reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Sen soundi oli syöpynyt niin mieleeni että tunne sitä kuunnellessa oli kuin vanhan ystävän tapaaminen. Hämyinen myöhäisillan nautinto sytytti kuuntelemaan lisää Miles Davisin 50-luvun Columbia-aikakauden musiikkia.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit