John Miles: Milestones




Miles Davis hajotti huhtikuussa 1957 puolitoista vuotta toimineen (ensimmäisen suuren) kvintettinsä John Coltranen ja rumpali Philly Joe Jonesin epävakaan soittokyvyn (= huumeongelmat) johdosta. Coltrane hoiti itsensä kuntoon pian potkujen jälkeen ja äänitti vuoden aikana toistakymmentä sessiota sekä soitti kesästä lähtien Thelonioius Monkin bändissä. Miles oli potkinut bändistä kaksikon lisäksi myös pianisti Red Garlandin, jolla oli ollut suuri merkitys kvintetin menestykseen. Kaikki kolme palasivast kuitenkin kokoonpanoon tammikuussa 1958. Heidän lisäksi mukana on kuudentena soittajana Milesin vanha soittokaveri altosaksofonisti Julian "Cannonball" Adderley.

Kolme päivää ennen Milestones'in ensimmäistä sessiota Red Garland sekä trion basisti Paul Chambers olivat John Coltranen Soultrane LP:n sessiossa. Miehet olivat soittaneet useammassa toistensa sessioissa Davisin bändin ollessa telakalla. Eikä soittokaveruus Philly Joe Jones'iin ollut sekään kokonaan katkennut sillä rumpalia kuullaan pari kuukautta ennen Milestones sessioita julkaistulla Tranen ensimmäisellä napakymppilevyllä Blue Train.

Milestones oli itselleni pitkään lähes kääntämätön lehti Miles Davisin laajassa tuotannossa. Yksi syy tähän taisi olla sen seuraajassa Porgy And Bess, jonka Davis teki yhdessä säveltäjä/kapellimestari Gil Evansin ja hänen kasaaman orkesterin kanssa. Olen diggaillut sitä niin paljon että tutustuminen Milestonesiin siirtyi ja siirtyi. Milestones kuuluu niihin jatsia muuttaneisiin levyihin, jossa (yleensä) session liideri tuo uusia elementtejä omaan soundiinsa tai soittotapaansa. Milestonesilla se on modaalinen soitto. Levy on myös ainoa, jolla Cannonball, Coltrane ja Davis soittavat yhdessä. Huippukokoonpano mureni pala kerrallaan ja saman vuoden syksyllä levy-yhtiön tilaisuudessa (ei-julkaistavaksi tarkoitettu) äänitetty esiintymisessä pianistksi on vaihtunut Bill Evans ja rumpaliksi Jimmy Cobb. Juuri kauppoihin saadulta Milestonesilta kuullaan vain Theolonious Monkin säveltämä Straight, No Chaser.

Petri Myllylä / 07.07.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit