Rivals




Se oli keväällä 1997, kun Coal Chamber rymisteli ja rähisi Tavastialla. Bändi oli lämmittelemässä yleisöä Machine Headille, mutta kävi sisäisesti niin kuumana, että nyrkit heiluivat jäsenten välisissä. Basisti Rayna Foss sentään välttyi tönimiseltä ja tahallisilta kampeilta. Sinällään viihdyttävä esitys, kun ei tiennyt, että olivat tosissaan. Bändi jatkoi riitelemistään vielä aikansa, kunnes totesi, että oli fiksumpaa laittaa pillit pussiin. Solisti ja yhtyeen riitapukari Dez Fafara perusti DevilDriverin. Ainakaan minä en kuvitellut kuulevani tästä yhdestä nu metal -buumin kovimmasta nimestä enää koskaan. DevilDriver, sitten kun on kasannut rivinsä, levyttää myös Napalm Recordsille, liekö idea tähän reunioniin tullut pomomiesten suunnalta? Oli idea riitojen sopiminen, paitsi yhtyeen sisäisten, myös muiden bändien kanssa, kenen tahansa idea, ei sille voi kuin nyökytellä tyytyväisenä.

 

Edellisestä Coal Chamber -kiekosta on aikaa 13 vuotta. Dark Days sai ristiriitaisia arvioita, itseltä se meni ohi lähinnä olankohautuksella. Välit bändin sisällä olivat niin tulehtuneet, ettei se tahtonut kestää kasassa kiertuetta. Basisti Fossin äitiyslomasijainen Nadja Peulen oli ensimmäinen lähtijä. Sitten sai kenkää rumpali Mike Cox. Vähän tuon jälkeen kitaristi Miguel Rascón ja Fafara ottivat yhteen lavalla ja homma oli sillä selvä. Hajoamisen piti olla ikuinen. Niinhän niiden aina. Tämä uusi tuleminen sai alkunsa jo muutama vuosi sitten, mutta bändi on edennyt hitaasti ja säveltänyt materiaalia huolellisesti. Rivals onkin iloinen yllätys. Se on tuttua pomppumetallia, mutta paljon energisemmin esitettynä kuin vaikkapa tämän yhtyeen, tai genren muiden veteraanien, pari viimeistä levyä. 

 

I.O.U. Nothing avaa pelin todella reippaasti. Vahva meno, pomppimaan pakottava groove ja häijysti säksättävä Dez ovat pääosassa myös Bad Blood Between Usilla. Se ja The Bridges You Burn, jolla voi kuulla jotain Kornia muistuttavaa, hierovat sovintoa suuntaan jos toiseenkin. Another Nail In The Coffin kuulostaa Soulflylta. Tai sitten Max Cavaleran bändi kuulostaa Coal Chamberila. Miten vaan. Biisi on voimakas. 

 

Rivalsilla riittää virtaa koko levyn ajan. Soitto pelaa ja tuotanto toimii. Ongelmaksi muodostuvat kappaleet. Niitä ei ole 13 kappaleen edestä, ei edes tusinan. Tätä yhtyeen neljännen levyn loppua vaivaa pieni ideoiden toistaminen. Voi olla, että tämä genre käytti parhaat temppunsa jo silloin aikanaan. Tuosta pienestä viasta huolimatta tämä on tiukka paketti, joka saa kyllä vanhan fanin innostumaan. Tulisivat keikalle niin saisi olla taas vähän ”Loco”.

 

 

Tero Honkasalo 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit