Hustler's Row




Minulle käy aika usein näin. Jokin bändi julkaisee levyn tai pari, kuuntelen ne ja nuo eivät tee minkäänlaista vaikutusta. Joskus jopa arviot jäävät kirjoittamatta. Sitten unohdan koko ryhmän ja seuraavan kiekon kohdalla kuvittelen tehneeni hienon uuden löydön. Rival Sonsin kohdalla kävi näin ja Gentleman’s Pistols on toinen esimerkki tuosta handicapista. Yhtyeen aiemmat levyt, vuoden  2007 Gentlemans Pistols ja neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt At Her Majesty’s Pleasure ovat näin vuosien kuluttua kuunneltuina ihan hyvää matskua. Silloin ne eivät sykäyttäneet. Joskus nämä jutut ovat todella pienestä kiinni. Bändi ei ole muuttunut, olenko minä? Kumpaa on syyttäminen?

Hustler’s Row on katu Leedsissä. Ilmeisesti paljon mukavampi paikka, kuin mitä tämä levy antaa ymmärtää. No rockissa on hyvä olla tarinoita ja ne parhaat eivät ole onnellisia. Vähän sopii liioitella ja värittää juttuja. Gentleman’s Pistolsin solisti James Atkinson heittäytyy täysin kertomustensa vietäväksi ja tuollainen on erittäin vakuuttavaa ja vaikuttavaa. Eräs edesmennyt irlantilainen basisti tulee mieleen. Hänkin uskoi tarinoitaan, jopa valheitaan, vaikka muuta lauloikin. Gentleman’s Pistolsin vintage rock on vähintään yhtä aidon kuuloista kuin laulajansa laulusoundi. Lahkeet lepattavat ja hiukset roikkuvat lanteilla kun Atko ja bändin toinen kitaristi, Carcassista paremmin tuttu, Billy Steer nojaavat selkänsä toisiaan vasten ja soittavat parhaat Thin Lizzy -henkiset tuplakitarasoolot sitten Black Star Ridersin toisen levyn. Phil Lynottin bändi tulee tätä levyä ja sen sanoituksia kuunnellessa aika usein, pelkästään positiivisesti, mieleen. Tämä rokki kulkee, kuljettaa ja luo mielikuvia. Kuunnelkaa Private Rendezvous, jos ette usko. Myös Stress And Confusion nostaa ihon kananlihalle. Kuka muistaa Glenn Hughesin, Mel Galleyn ja Dave Hollandin bändin Trapezen? Kuunnelkaa sen vuoden 1970 Medusa-levyltä Seafull. Se on mahtikamaa ja niin on tämäkin! 

Jyräävän Personal Fantasy Wonderlandin jälkeen, ehkä Tommy Bolinin soolomateriaalilta kuulostava, Lady Teaser keimailee ja viettelee. Dazzle Drizzler on jälleen raskas Trapezen tyyliin. Onko tämä levy tribuutti edesmenneille suuruuksille? Myös Mel Galley voi nyökytellä tyytyväisenä. Paras on kuitenkin vielä tulossa. Hustler's Row on vuodein kaunein biisi. Se on täynnä tunnetta ja voimaa! Aitous on läsnä. Ja se on tehty oikein. Odotat loppuhuipennusta ja se tulee. Oi että. Täyttymys. Tällä levyllä toimii kaikki! Biisit ovat hienoja. Huumoria ja rentouttakin on mukana. Silti paketti on tiukempi kuin, no kyllä te tiedätte mikä. Bändi on ruuvannut soundit itse ja onnistunut siinäkin täydellisesti. Tästä on kenenkään vaikea pistää paremmaksi. Glenn Hughes ja Doug Aldrich otatteko haasteen vastaan?

Tero Honkasalo 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit