Venus And Mars




Lähes 40 vuotta Beatlesin löytämisen jälkeen marraskuussa 2015 istuin alas ja kuuntelin Paul McCartneyn neljäkymmentä vuotta aiemmin Nashvillessa äänittämän Venus And Marsin. En todellakaan ole pitänyt kiirettä Beatles-jäsenien soolourien tuotantoon tutustumisessa. Kaikki Ringo-levyt ja useat Georgen soolot odottaa yhä tätä kirjoittaessa vuoroaan.

Vuosi 1973 oli McCartneylle todellinen comeback kolme vuotta aiemmin hajonneen Beatlesin jälkeen. Bond-tunnari Live And Let Dien lisäksi Band On The Run menestyi loistavasti ja siltä taidettiin irrottaa peräti kolme hittisinkkua. Seuraavana vuonna Wings vieraili Nashvillessä missä se äänitti hyvin menestyneen country-singlen Juniors Farm/Sally G. Samalla reissulla bändi äänitti Paulin isän James McCartneyn säveltämän instrumentaalin Walking In The Park With Eloise.

Venus And Mars jatkaa siitä mihin sen edeltäjä jäi. Alati miehistöä vaihtanut (rumpali vaihtui kesken levytysten) Wings alkoi tässä vaiheessa saada kuitenkin siinä määrin pysyvyyttä että lienee ihan oikein puhua bändistä, eikä pelkästään Maccan taustamuusikoista. Levyllä kuullaan myös paljon paikallisia puhallinsoittajia, mutta he palvelevat bändiä eivätkä tuo kovinkaan paljon New Orleansin perinteistä fiilistä levylle. 

Albumin ensimmäinen single Listen To What The Man Said julkaistiin pari viikkoa ennen levyä toukokuun alussa 1975 on levyn koukuttavin biisi ja selkeä ensimmäinen singlelohkaisu. Sitä seurannut Letting Go julkaistiin lokakuussa 1975 samaan aikaan kun Wings kiersi Amerikkaa. Biisi on oma suosikkini tältä levyltä vaikka se ei edeltäjänsä tapaan ollut mikään suuri hitti. Levyn hienolla tavalla avannut kaksoisbiisi, folkmainen Venus And Mars ja stadion-rock Rock Show editoitiin sekin singleksi. Julkaisupolittisesti mielenkiintoinen pointti että sinkkujen B-puolille laitettiin albumiraitoja, vaikka sessioista jäi paljon ylimääräistä materiaalia ja niitä julkaistiin niinkin myöhään kuin 1985.

Divarista löytämäni kahden euron LP osoittautui kotona lähes uutta vastaavaksi. Edes kannessa oleva hintalapun repäisystä jäänyt ruma jälki ei tee hankinnasta huonoa. Tätä kirjoittaessa hyllystäni puuttuu enää bändin viimeinen Back To The Egg LP, joka tosin parin kuuntelukerran perusteella ei taida olla bändin kirkkain hetki vinyylillä.

Venus And Mars remasteroitiin 2014 ja julkaistiin kahden levyn pakettina, jonka bonuslevyllä on 1974 ja 1975 sessioissa julkaistuja, mutta myös aiemmin julkaisematonta materiaalia. Osa näistä tulee julkaisematta jääneen One Hand Clapping -leffan sessioista.

Petri Myllylä / 29.5.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit