Live At Paradiso (DVD & CD)




Löysin 2000-luvun ensimmäisen puoliskon lopussa kitaristi Joe Bonamassan. Herran tehtyä 2011 yhteisalbumin Beth Hartin kanssa menin YouTubiin, josta löysin myös tämän keikan. Vaikka tuubin videot eivät laadultaan vastaa lopulta joulukuussa 2015 Beth Hartin Helsingin keikalta hankkimani DVD:n kuvallista tasoa, tuubi kertoo kuitenkin sen tärkeimmän eli Beth on poikkeuksellinen lahjakkuus ja väkevä esiintyjä. 

Amsterdamin keikka on kuvattu Leave The Lights On -kiertueella, ja luonnollisesti levyltä kuullaan aiempia julkaisuja enemmän biisejä. Hiukan laskentatavasta riippuen kuusi tai seitsemän. Beth avaa keikan yksin pianolla soittaen biisin Hiding Under Water. Se on videon biiseistä toinen, jota ei laitettu CD:lle (eikä 2015 julkaistulle 2LP:lle). Se löytyy kuitenkin hollantilaisten 2005 uusintajulkaisemalta Leave The Light On 2CD:ltä. Kuvaushetkellä kahdeksan vuoden takaa tulevan Immortal-levyn nimiraidan lisäksi siltä kuullaan loistava blues Am I The One. Beth esittää osan biisistä klubin lattialla yleisön keskellä. Hänen kontakti lavan eturivissä istuvaan nuoreen naiseen on niin eroottinen kuin kahden heteronaisen välillä vaan voi olla.

Bethin uran suurin hitti, L.A. Song oli setissä kun näin hänet Helsingissä 2014, mutta sitä ei enää soitettu 2015 keikalla. Vaikka biisi oli jo viisi vuotta vanha, se ja kolme muuta Screamin' For My Supperin biisiä ovat keikan parhaimmistoa. Vahinko että laulajatar kadotti realiteetit sen menestyksen jälkeen ja sai lopulta Atlantic-yhtiöstä potkut. Keikan alussa Beth kertoo olleensa 16 kuukautta ilman addiktioaineita eli vuoden 2003 helmikuusta. Toivottavasti hän on pysynyt/pysyy niistä jatkossakin erossa.

Beth Hart on lavalla täysin estoton AHDH/kokaiiniaddikti. Hänen lavameininkiä ei voi silti muuta kuin ihailla. Hän osaa kääntää aktin suunnan yhdellä biisillä menettämättä kontaktia yleisöönsä. Karismallaan hän pitää Amsterdamin keikan hyppysissä aivan kuten olen kokenut tapahtuvan kymmenen vuotta myöhemmin Helsingissä. Myös keikan kaari on pysynyt samanlaisena. Hart soittaa kolme neljä biisiä yksin pianolla, pari yhdessä kitaristin kanssa ja loput hoituu laadukkaan, mutta ei maailmanluokan bändin kanssa. Keikan päätteeksi heitetyt kaksi coveria, Zeppelin Whole Lotta Love ja Ray Charlesin 1966 ensijulkaisema (ja Humple Pien 1971 coveroima) I Don't Need No Doctor. Whole Lotta Loven Hart on sittemmin esittänyt yhdessä Slashin kanssa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit