Farewell




Minulla on nyt joku juttu näiden progebändien, tai minkä tahansa yhtyeiden, nimien kanssa. Toxic Smile, myrkyllinen hymy, mikä se on? Toisaalta, mitä sen väliä? Mullahan on jokin juttu myös saksalaisten kanssa. Joten ehkä annetaan tämän jäädä tähän. Ei sitten osoitella sormella, että olipa ennakkoluuloinen ja asenteellinen arvio. Ei ollut reilu eikä kiva. Vaan kun on!

Toxic Smile on tehnyt progressiivista, metalliin päin kallellaan olevaa, progeaan jo vaikka kuinka kauan. Olikohan edellinen levy nimeltään 7, joten Farewell on sitten kahdeksas kokopitkä. Kun nyt puhutaan uudesta levystä, puhutaan oikeasti yhdestä uudesta biisistä. Farewellillä on mittaa reilu 42 minuuttia. Muuta levyllä ei ole. Onhan sitä tuossakin.

Farewell-nimellä on kaksi merkitystä. Yhtyeessä vuodesta 1996 asti soittanut Uwe Reinholz jättää tämän myötä jäähyväiset faneilleen. Perhe, työ ja mitä näitä syitä yleensä on? Ymmärrettävää. Uusi mies on Stephan Pankow. Kuulemma hyvä soittaja. Uskotaan. Toinen merkitys nimelle liittyy kappaleen aiheeseen. Pääosan esittäjä on päättänyt, että maailmassa on liikaa ruutuja ja näyttöjä. Kaikki hiplaavat luurejaan tai selaavat asioita tableteiltaan. Jotkut katsovat yhä sitä vanhaa televisiota. Nyt riittää! Näkemiin! Kaveri päättää sulkea silmänsä ja kokea elämänsä maailman jatkossa vain kuulonsa avulla. Näin hän kokee saavuttavansa valon ja ilon. Onnea vaan jatkoon. Nähdään.

Toxic Smile on onnistunut sävellystalkoissaan. Teos soljuu hyvin eteenpäin, tyhjäkäyntiä ei ole, eikä oikein mitään moitittavaa soittamisessa, sovittamisessa eikä laulupuolellakaan. Paikoin soitetaan metallia, välillä käydään jatsin tai perinteisen progen puolella. Kyllä tässä on mukana vähän kaikenlaisia aineksia, mutta tyylitajuisesti yhdisteltyinä. Melkein tekisi mieli perehtyä tämän bändin tuotantoon syvällisemminkin, mutta kun ihmettelen edelleen miten ihmeessä valitsivat nimensä.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit