The Citizen




Kun olet tuottanut sellaisia bändejä kuten vaikkapa Motörhead, Asia ja Toto on kännykkääsi tarttunut muutamakin kiinnostava yhteystieto. Kun olet vielä soittanut Yesissä, yhdessä kaikkien aikojen kovimmista progebändeistä, ja olet edelleen hyvää pataa sen jäsenten kanssa, voit olla varma, että kun teet soololevyä ja haluat sille vierailijoita, ei tarvitse tyytyä keskikastin osaajiin. Billy Sherwoodilla on ollut varaa valita parhaista. Heitä hän on myös käyttänyt. Patrick Moraz, Tony Kaye, Rick Wakeman, Geoff Downes ja Jordan Rudess ovat mukana ja nyt puhutaan vasta kosketinsoittajista. Kitaraa kävivät soittamassa Deep Purplen Steve Morse, Genesiksen Steve Hackett ja esimerkiksi Porcupine Treen kiertuekokoonpanossa esiintymyt John Wesley. Viulua vinguttaa legendaarinen Jerry Goodman The Mahavishnu Orchestrasta. Lauluapua antavat Alan Parsons, XTC:n Colin Moulding ja Yesin Jon Davison, kukin yhdellä raidalla. Billy laulaa loput. Hän on hakannut itse rummut. Bassot hän soittaa melkein kaikki itse. Yesin Chris Squire soittaa nimiraidalla, joka myös avaa levyn. 

 

Mitä nuo mestarit sitten ovat saaneet aikaiseksi? Katsotaanpa tai kuunnellaan. The Citizen kertoo levottomasta sielusta. Kaveri tulee kehiin, kun meno käy kovaksi. Kappaleita tai tapahtumia on 11. Välillä ollaan todistamassa muinaisen Rooman tuhoutumista. Välillä menee heikosti Wall Streetillä. Tietty ensimmäisessä maailmansodassa poiketaan. Ja olipa tuo kaveri myös Nostradamus, se jolla oli kyky nähdä tulevaa. Tarinat on kerrottu kivasti ja kyllä niitä ihan ilokseen kuuntelee. Ja näemmä useammankin kerran. Tämä siis sillä oletuksella, että hieman laahaava, aikuiseen makuun tehty, 90-lukuiselta kuulostava progressiivinen rock maistuu yhtään. Levyn soundit ja toteutus ovat harmittavan vanhanaikaiset. Niistä tulevat 90-luvun Yes-levyt mieleen. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin ne eivät olleet, Talkia lukuun ottamatta, kovinkaan häävejä. Silloinen Yes kuulosti jo aikanaan vanhentuneelta. Aina ei voi ikääntyä kivasti. Tai voi, mutta silloin pitää haluta uudistua. Tänä päivänä tämä tuotos on soundillisesti takapakkia. Liekö tämä ollut jonkinlainen mittatilaustyö? Mene ja tiedä. Oli miten oli, jos äänimaailmasta pääsee yli, tämä on kelvollinen teos. Lainamiehet hoitavat sooloilun upeasti. Jos oli levyn sankarilla isot saappaat täytettävänä ja huikeita tapahtumia todistettavana on Billykin valtavan haasteen edessä. Vähän tämän levyn äänitysten jälkeen kuollut Chris Squire nimitti hänet Yesin basistiksi. 

 

 

Tero Honkasalo  


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit