Resurrection Kings




Joskus tarvitaan vain idea tai pari ja niistä kehittyy jotain isompaa ja hienompaa. Dio-kitaristi Craig Goldy kirjoitti muutaman demon laulaja Chas Westin kanssa. Oiotaan pitkää tarinaa vähän. Lyhykäisyydessään homma meni seuraavasti. Frontiers-pomo Serafino Perugino innostui ja pian Craig oli studiossa Westin ja basisti Sean McNabbin ja rumpali Vinny Appicen kanssa. 80-luvun hevikuninkaat olivat nousseet haudoistaan. Joo, oli pakko. Anteeksi.

Tuottaja, muusikko ja ties mitä Alessandro Del Vecchio tuli projektiin mukaan. Hän kirjoitti suurimman osan musiikista, yksin tai yhdessä bändin jäsenten kanssa. Alen panos varmisti, että musiikilla on jonkinlainen punainen lanka. Bändin jäsenet ottivat narusta kiinni, vetivät yhteen suuntaan, lisäsivät omat sävynsä ja lopulta virkkasivat siitä levyllisen vuoden 1987 hard rockia.

Levy-yhtiö lupailee Dream Evil -aikakauden Dion ja 1987 Whitesnaken tyylistä meininkiä. Tällä kertaa se ei juksaa, eikä liioittele yhtään. Tämä on juurikin tuota. Hyvin soitettua ja kivasti potkivaa heviä. Levyn avaava Distant Prayer on paras hard rock -ralli aikoihin. Goldy tiluttaa kitaraansa paremmin kuin aikoihin. Näistä riffeistä ja sooloista nauttii. West on solistina oikein vakuuttava. Ei hän Dio tai Coverdale ole, onpahan oma itsensä, jotain sinnepäin. McNabb hoitaa osastonsa erinomaisesti ja samaa voi sanoa Appicesta, joka käyttää kaikki tutut fillinsä ja komppinsa. Aikakone tämä voi olla, mutta pyörää ei keksitä uudelleen. Tätä matskua on kiva kuulla taas. Niin se biisi, josta kaikki lähti, mikä se oli? Se oli hidas ja raskas Living Out Loud. Kuunnelkaapa, mitä tulee mieleen?

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit