Havoc




Toisena päivänä Circus Maximus olisi saanut erilaisen arvion. Soitin levyn läpi, kun promo tuli saataville. Ei napannut. Ei maistunut sitten yhtään. Tavallista progemetallia, mietitään sitä arvostelua sitten joskus myöhemmin. Olin laittanut levyn soimaan, mutta en ollut oikeasti keskittynyt ja kuunnellut. Onneksi Havoc unohtui hetkeksi. Tänään makuaistini on nimittäin ihan eri asennossa.

Havoc on norjalaisten neljäs levy. Se on yhtyeen omaperäisin. Aiemmat olivat ehkä lähempänä tuota ”tavallista progemetallia”. Nyt on niin sanotusti kypsytty. Tällä kertaa tuo tarkoittaa parempia, helpommin lähestyttäviä kappaleita, joilla voi olla jonkinlaista radiopotentiaaliakin. Hei ihan oikeasti! Saahan The Musekin soittoaikaa.

Käytin jo sanaa omaperäinen. Tarkoitin sillä sitä että tämä erottuu yhtyeen muista levyistä edukseen. Ehkä se pompsahtaa esiin genren muidenkin yrittäjien joukosta. Uskon niin. The Musen mainitsin tahallaan. Heidän progensa nimittäin tulee mieleen muutamankin kerran tätä levyä kuunnellessa. Michael Eriksenin ääni ja laulumelodiat, Truls Haugenin kompit ja Lasse Finbråtenin koskettimien ja ohjelmointien luomat tunnelmat. Ei tuo haittaa. Kappaleet ovat Circus Maximuksen omia. Niissä ei pitäydytä yhdessä tyylilajissa, vaan pikemminkin pompitaan yhdestä toiseen ja sitten eteenpäin. Levyllä on siis raskaita ja kepeitä kohtia, ilmavien ja mahtipontisten lisäksi. No, keksikää lisää. Kaikenlaista. Hah, nyt on pitkästä aikaan progekiekko joka säväytti.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit