Divak




Kun Jeff Scott Sotoa miettii laulajana, mieleen tulevat pari ensimmäistä Yngwie Malmsteenin levyä ja coveri Sealin kappaleesta Crazy. Mies on siis laulanut ihan mitä vaan funkista ja soulista heviin ja peräti metalliin. Nyt ollaan melkein tuon viimeisen genren parissa. Divak on S.O.T.O:n toinen levy. Siis kyseessä on ihan oikea bändi, vaikka nimestä voisi muuta arvailla. Tyyppäsin sen puolitoista vuotta sitten ilmestyneen debyytinkin ja minusta tämä uusi on parempi.

Muistatteko ne Rob Halfordin pari metallikiekkoa ennen hänen paluutaan Judas Priestiin? Olivat hyviä nekin. No ihan niin British Steelistä ei nyt puhuta, mutta jossain siellä päin ollaan. Harmi, että Jeffillä ei ole varsinaisesti mitään tärkeää metallikomboa johon palata näiden parin onnistuneen kokeilun jälkeen. Odotetaan siis tälle jatkoa. Divak on nimittäin erittäin hyvä levy. Se on esitetty ärhäkästi. Toteutus on moderni. Sikäli levy varmaankin vastaan päivän kysyntään. Jeff itse on väittänyt kaivanneensa metallin esittämistä. Se on sikäli jännä, koska laulumelodiat ovat hyvin pitkälti samanlaisia kuin herran muilla soololevyillä ja vaikkapa Talismanin kiekoilla. Melodista laulantaa on tarjolla siis. Kertosäkeissä korvamatovaroitus!

Weight Of The World ja Freakshow ovat molemmat todella vahvoja kappaleita. Ei tällä levyllä oikein limboja ole. Ainoa slovari on In My Darkest Hour ja se onkin sitten kerrassaan hieno esitys. Ehkä levyn kohokohta. Vähän tätä levyä vaivaa sellainen, tämä on ihan kuin se tai se -meininki. Vika voi olla myös kuulijan. Joka tapauksessa, jos Adrenaline Mobin kaltainen matsku maistuu, tämänkin luulisi kelpaavan.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit