Vagabond Heart




Lapsuudenkodissa oli yksi Rod Stewardin levy, todennäköisesti isäni siskolleni ostama Blodes Have More Fun. Muutamia vuosia Do Yo Think I'm Sexy? -hitin sisältäneen levyn ilmestymisen jälkeen innostuin raskaammasta rockista ja jossakin vaiheessa kuuntelin myös Jeff Beck Groupin esikoislevyn Truth, jolla nuori Rod lauloi. En kuitenkaan juuri tuntenut Stewartin soolotuotantoa muutamia isoja hittejä lukuunottamatta kun Vagabond Heart vuonna 1991 ilmestyi. Siitä tuli hetkessä yksi eniten kuuntelemiani levyjä, todellinen vuoden 1991 sountrack.

Itselläni on ollut pakkomielle rajata CD-kokoelmani mahtumaan hankkimaani (suurehkoon) hyllyyn ja siksi vuosikymmenien aikana olen luopunut sadoista levyistä, myös Vagabond Heart päätyi jossakin vaiheessa divariin. Oltuani kuuntelematta levyä vuosiin, olin innoissani löydettyäni sen ostamastani levykokoelmastani. Noin 50 LP:n kokeolmasta tuli hyllyyni joitakin muitakin aikoinaan (CD-formaatissa) omistamiani levyjä, mutta Vagabond Heart taisi olla se kaikkein eniten iloa tuottanut uusvanha tuttavuus.

Ensikuuntelu onnistui siirtämään itseni 25 vuoden takaisiin tunnelmiin, ihmisiin ja paikkoihin. Vanhan suosikkilevyn ihanuus piilee musiikin vallattomassa voimassa sitoa, tai siirtää aika, paikka ja ihmiset yhteen. Albumi kuulosti ihan yhtä hyvältä kuin muistin sen olleen. Vasta nyt luin sisäpussin tekijätiedot ja huomasin että ne kaikista rakkaimmat biisit ovat muiden tekijöiden tuotoksia ja Rodin omat biisit ovat levyn kevyintä ainesta. The Bandin Robbie Robertsonin Broken Arrow ja Van Morrisonin Have You Told You Lately ovat joiltakin CD- ja kasettiversioilta uupuneen Tom Waitsin Downtown Trainin kanssa levyn kolme parasta biisiä. Tina Turnerin kanssa tehty it Takes Two oli 26-vuotiaan itseni mielestä hieno rokki, mutta 51-vuotiaana se ei enää niin kouheasti säväytä. Sitä vastoin The Temptationsin kanssa levytetty The Motown Song kuulostaa nyt entistä paremmalta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit