Läpikulkumatkalla




Lempääläisen Corvuksen matka jatkuu, maisemat vaihtuvat, tyyli pysyy. Kuusi vuotta sitten julkaistulla ensilevyllä kikkailtiin parvekkeen kaiteella, nyt levyn kannessa tarvotaan pitkin vanhaa maantietä. Kenties taival on tuttu sieltä lapsuudesta. Niin bändi ainakin laulaa. Eteenpäin on menty. On haluttu tai ei. Siitäkin on sanoituksissa. Kappaleet esitetään edelleen vakavasti ja melkoisella paatoksella. Se on tyylijuttu. Se on Corvuksen oma juttu. Kun siihen pääsee sisälle, niin heidän musiikkinsa on vallan kivaa kuunneltavaa. En tiedä toimisiko tämä vielä paremmin piirretyinä videoina. Kappaleiden sanat ovat hyvin visuaalisia. Ne tuovat mieleen kuvia. Eli kun yhtään mietin, kiva on ihan väärä sana kuvailemaan tätä levyä. Tarkoitus ei ole nimittäin sanoa, että tämä on "ihan hyvää". Väärin. Corvus on tehnyt parhaan levynsä. Läpikulkumatkalla on sen liidon tasaisin kokonaisuus. Se on myös hiotuin.

Ei tämä kaikille käy. Tyttäreni pitää, poikani ei, molemmat ovat päässeet kokeilemaan. Soitin levyä lapsille, koska paikoin laulumelodioissa on jotain samanlaista kuin Pikku kakkosen rallatuksissa. Taas se telkkari tuli mieleen. Näissä lauluissa, niitähän nämä ovat, on jotenkin sellainen opettavainen sävy kuin lastenohjelmien musiikeissa. Näissä on myös sellaista pikkuväelle sopivaa jännitystä, shamanistista jopa. Kuuntelija hiljenee kuuntelemaan. Toimii. Kokeilkaa vaikka. Se on hyvä. Ja jos ette vieläkään usko, Kuunnelkaa Rainen laulama Kuunsillan yllä tai levyn päättävä Olet valo. Sen esittää Mirva. Biisit ovat sen verran lyhyitä, että ne jäävät helposti mieleen. Rauhallisuus puhuttelee pikkuprinsessaa, nuori Anakin Skywalker olisi halunnut enemmän menoa ja meininkiä. Minä pidin erityisesti niistä muutamista psykedeelisistä hetkistä joita levyltä löytyy.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit