The Wake




Voivod on aina ollut mielipiteitä jakava bändi. Jo nuorena miehenä sen soittaminen ja diggailu aiheutti kavereissa hyvin paljon epäuskoista päänpyörittelyä ja hyvin niukasti hyväksyvää nyökyttelyä. Nykyäänkin kuuntelen lähinnä itsekseni. Bändin musiikki oli aikanaan liian likaista tai räyhäkästä. Liian punk ja turhan thrash. Toisaalta se oli kimuranttia ja tekstit vaikeasti ymmärrettäviä. Onneksi näin on vieläkin. Itse bändeissä soittaneet ystäväni tajusivat, mutta eivät välttämättä osanneet samaistua tai kiinnostua. Itselleni Voivod oli täydellinen paketti. Se näytti ja kuulosti samalta. Se oli punk, se oli scifi, se oli proge. Se oli rujo, ruma ja piikikäs. Se oli se, joka ei kuulunut mihinkään. Se oli ulkopuolinen. Voivod ja Suicidal Tendencies.

The Wake on edelleen Voivod. Edellinen Post Society -julkaisu jo lupaili hyvää meininkiä. Tämä on enemmän kuin uskalsin villeissä unelmissani toivoa. Parempaa ja hienompaa. Valtavirtaa? Tuskin.  Bändi on ehkä ulkoisesti harmaampi kuin ennen, mutta muuten se ei ole kadottanut yhtään viehätysvoimaansa. Luksusta harvoille. Ehkä charmia on jopa enemmän kuin aikanaan. Paketti on edelleen kasassa. Itse asiassa Blackyn lähdettyä yhtyeestä, kokonaisuus toimii paremmin kuin ennen. Kaikki ovat osallistuneet ja kantaneet vastuuta säveltämisestä. Ja musiikki! Se on parempaa kuin millään 80-luvulla aloittaneella bändillä nykyään. Ainakaan yhdelläkään tämän genren, mikä se nyt sitten onkaan, edustajalla.


Obsolete Beings on täydellinen avausraita. Näitä tehdään harvoin! Se on kulkeva ja tarttuva. Se luo tunnelman. Ja se kitarasoolo. Valmistautukaa irtautumaan kehostanne ja leijumaan. The End Of Dormancy on kuin jatkoa vuoden 1993 The Outer Limitsille. Kyllä. Proge on se juttu. Kappaleilla on mittaa, niissä on kiemuransa ja koukkunsa. Psykedeliaa ja avaruusmeininkiä. Orb Confusion leikittelee. Rockyn basso vie. Snaken laulu määrää. Awayn vatkaava rummutus tekee Inconspiracysta heti Voivodia. Chewyn kitarointi kuulostaa paikoin aivan Piggyltä.


Voivod ei olisi Voivod, jos se ei kokeilisi uusia juttuja. Nyt mukana on jousia ja jatsia. Niille on annettu tilaa ja sitä ne myös tuovat levylle.  Event Horizon nykii ja venyy. Chewyn vatkaava riffi aloittaa Always Movingin. Sitten hypätään ulkoavaruuteen. Päädytään 80-luvun lopulle. Kyllä vanhan fanin kelpaa. Sonic Mycelium niputtaa levyn kappaleet ja riffit yhdenlaiseksi kokonaisuudeksi. Voisi vaihtoehtoja olla muitakin. Jack Luminousia lainataan. Nyt on hyvä nyökytellä. Levyn lisäksi on keikka tulossa ja lippu sille on jo hallussa. Kaverit, ketkä lähtevät mukaan?  Vitsi, vitsi, menen muiden ulkopuolisten kanssa.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit