Until Death Do We Meet Again




Tarinan mukaan Ronnie James Dio nimitti kitaristi Craig Goldyä nimellä Dream Child. Goldy oli se nopea, joka tuli Vivian Campbellin jälkeen ja joka soitti Dion viimeisessä kokoonpanossa. Hän ja Frontiersin pomo Serafino olivat ihmetelleet miksei kukaan tee enää kunnon vanhanajan heviä. Samaa olen pohtinut. Sellaista Deep Purplen ja Rainbow Risingin tyylistä. Serafino oli kysynyt Craigilta:”Osaisitko sinä tehdä?” Vastaus oli rohkea:”Kyllä!”

Haasteeseen vastaaminen vaati biisien kirjoittamista ja bändin perustamista. Ensimmäiseksi piti saada apuja säveltämiseen. Iso ihmetys. Jostain syystä bändit eivät enää kirjoita musiikkiaan yhdessä. Frontiersilla on onneksi kontaktinsa ja keinonsa. Craig kertoi, että olisi kiva jos Wayne Findlay, Alessandro Del Vecchio, Doogie White, Jeff Pilson ja Chas West väsäisi biisejä kanssaan. Taikasauva heilahti ja näin kävi. 

Bändistä piti saada kova. Haasteen veroinen. Sellainen jolla on kokemusta, näkemystä ja osaamista tämän kaltaisen materiaalin esittämiseen. Basisti Rudy Sarzo on soittanut tietenkin ihan kaikkien kanssa. Hänkin oli mukana viimeiseksi jääneessä Dio-kokoonpanossa yhdessä Craigin ja rumpali Simon Wrightin kanssa. Napakymppejä. Kosketinsoittajaksi valittiin Wayne Findlay, joka tunnetaan parhaiten Michael Schenkerin pitkäaikaisena kakkoskitaristina. Oiva osuma hänkin. Vaikka soittajat olisivat kuinka kovia, paljon jää solistin palkeille. Silmät kiinni ja Ronnie James Dio elää. Avausraita Under The Wire hämää. Diego Valdezin valinta ei ole yllätys. Sen verran hyvin häneltä käy tämä vanhakantainen hevi. En sano, että imitoi, mutta kyllä hänen tyylinsä ja äänensä pirun lähelle edesmennyttä mestaria menee. Hattu päästä.

Levyarvioissa on tapana kertoa jotain myös musiikista. Klassinen tai perinteinen hevi on vaan genrenä sellainen, että siitä on jo kerrottu ja kirjoitettu kaikki. Korkealta ja kovaa. Pompottava basso, takova rumpu, kirskuva kitara, rock ja roll. Se on mitä se on, laulaa Diegokin. Paljon riippuu siitä onko taikaa, magiaa vai ei. Elf, Rainbow, Dio, Black Sabbath - kyllä, kaikki Ronnien bändit tulevat mieleen Until Death Do We Meet Againia kuunnellessa. Tekisi mieli jättää tämä tähän. Ottakaa haltuun. Tämän parempaa ei enää tehdä.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit