Wasteland




Riversidella on ollut vaikeaa. Piotr Grudzińskin kuolema oli kova paikka. Kitaristi menehtyi kaksi vuotta sitten täysin yllättäen. Bändi mietti jatkoaan hetken. Se julkaisi Eye of the Soundscape -nimisen välityön. Tuo oli enemmän kunnianosoitus kuin uusi Riverside albumi. Nyt on uuden aika. Bändi jatkaa triona. Piotrin korvaaminen on tuntunut liian haastavalta. Siihen ei ole ollut syytä. Kiertuekitaristi Maciej Meller on yhtyeelle läheinen ja mukana levyllä, mutta varsinainen jäsen hän ei ole. Alkuperäinen kolmikko vastaa sävellyksistä. Se on hyvä. Tyyli on pysynyt.

Wasteland on yllättävän helppo Riverside-levy. Olisi väärin sanoa, että se on varman päälle pelattu, mutta tietyllä tapaa se on jo tuttu. Levy alkaa basisti Mariusz Dudan itsekseen laulamalla The Day Afterilla. Sen jälkeen kuullaan pari raskasta raitaa. Acid Rain ja Vale Of Tears toimivat taatusti livenä. Riverside kuulostaa itseltään, vaikka kosketinsoittaja Michał Łapaj on jättävät Hammondin luukuttamisen vähemmälle kuin aiemmilla levyillä. Varsinkin seuraavilla, herkillä ja koskettavilla kappaleilla rumpali Piotr Kozieradzki soittaa harkitun tyylikkäästi.  Guardian Angel on nätti, mutta itse olen viehättynyt  Lamentin  surumieliseen, mutta lohdulliseen, tunnelmaan.

The Struggle For Survival on levyn instrumentaali. Bändin on hyvä vähän irrotella. Nyt voi. Ja se toimii. Proge ja metalli. Molemmat ovat mukana, mutta eivät pääosissa.


Akustisella kitaralla alkava River Down Below lokkeineen tuo mieleen Pink Floydin. Ei ole huono homma tuokaan. Dudan tarinoissa on aina ollut jotain, joka on koskettanut syvältä. Tällä kertaa hän menee vielä syvemmälle. Nyt ollaan ytimessä tai pohjalla. Wastelandin alku tuo myös mieleen Gilmourin bändin 70-luvun eepokset.  Kappale alkaa kiihkeästi, vaikka akustisia soittimia käytettäänkin, ja  voimistuu edelleen loppua kohti ja kuulostaa lopuksi melkein Porcupine Treeltä. Voi olla, että minulla on uusi Riverside-lemppari.  Pianolla esitetty The Night Before on kuin villapeitto flunssaiselle tai ystävän halaus yksinäiselle. Vaikka keskiössä on suru, myös lohtu ja toivo ovat vahvasti läsnä tällä levyllä. Kun päästää kivun ulos, voi jatkaa. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, fanienkin.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit