Resurrection




Michael Schenker on tullut siihen ikään ettei enää jaksa kiristellä ja vääntää laulajiensa kanssa. Hommia tehdään niiden kanssa joiden kanssa tulee toimeen. Solistien testotasot ovat laskeneet sen verran, että heitä mahtuu nykyään samaan laulukoppiin neljäkin kerrallaan. No ei oikeasti, mutta levylle kuitenkin. Mukana ovat tavalla tai toisella kaikki Michael Schenker Groupin tärkeät laulajat. Gary Barden ja Graham Bonnet edustavat alkuperäistä klassista aikakautta. Robin McAuley on minulle se ensimmäinen uusi MSG-laulaja ja Doogie White, no hän on laulanut viime aikoina Michael Schenker's Temple Of Rockissa. Levyä on ollut tuottamassa ja biisejä kirjoittamassa Michael Voss-Schön, joka on puuhastellut Schenkerin levyjen kanssa viime aikoina. Voss-Schönin idea Warrior-kappaleesta oli se, joka innosti Schenkerin haalimaan laulajanelikön, neljä muskettisoturia, kuten kitaristi heitä kutsuu, koolle. Valitettavasti. Vanhat sotaratsut Chris Glen ja Ted McKenna huolehtivat alataajuuksista ja kompista. Kuinka paljon soittivat, paljonko käytettiin looppeja, mene ja tiedä.

Uskon, että tämän levyn tekeminen on ollut hauska prosessi. Veikkaan, että kaikilla on ollut hymy huulillaan. Ehkä pari bisseä on nautittu. Ja tarinoita vaihdettu. Resurrection on valmistunut nopeasti ja varmaankin aika kivuttomasti. Ja lopputulos on, dadaa, yllätys yllätys, hosutun kuuloinen. Kappaleissa on hyviä ideoita, mutta mielestäni niitä ei ole hiottu ja hierottu ihan niin hyviksi kuin niistä olisi saanut. Muutamia jippoja, kikkoja ja erilaisia sovituksia sinne ja tänne ja levy olisi paljon eläväisempi. Koukut, missä ne ovat? Nyt varsinkin pohjat ovat melkoisen yksitoikkoisia ja teollisen kuuloisia. Mitään techno metallia ei ole kuitenkaan yritetty tehdä. Aivan samasta tuutista biisit eivät sentään ole. Onneksi.


Michael Schenkeristä puhuttaessa pitää muistaa kysyä, kuinka kitara soi? Tähän on vastaus onneksi:"Oikein hyvin kiitos." Flying-V:tä kuuntelee mielellään. Uutta Into The Arenaa tai Captain Nemoa ei kuulla. Hyvä kuitenkin näinkin. Solistien kanssa on toisin. Jotenkin ei toimi. Liian monta ääntä. Ja kun rehellisiä ollaan ei näitä biisejä voi ihan suoralla selällä ja vakavalla naamalla kehumaan mennä. Valitettavasti. Kirk Hammettin vierailu oli varmasti Metallica-kitaristille iso juttu. Levyllä se on vain yksi pieni yksityiskohta, joka ei juuri tasapaksuudesta erotu. Valitettavasti.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit