Still Cyco Punk After All These Years




En tiedä miksi Suicidal Tendenciesin aikataulut eivät pidä. Tämäkin levy ilmestyi myöhässä. Joo, ehkä kerättiin kiinnostusta ja kasvatettiin hypeä. Oli odottelusta huolimatta, tai juuri siksi, vuoden 2018 odotetuin julkaisu, minulle. Nimi paljastettiin ensin. Still Cyco Punk Rock After All These Years. Ohhoh! Jo tätä kokopitkää ennen ilmestyneen EP:n perusteella olisi pitänyt arvata mitä tuleman pitää. Still Cyco After All These Years sisälsi aikanaan ensimmäisen Suicidal-levyn, uuden biisin ja jonkun hitin vuoden 1990 kokoonpanon esittämänä. Oli funkimpi ja metallisempi. Siitä pidän edelleen. Nykyinen kokoonpano soittaa Still Cyco Punk Rock After All These Yearsillä Mike Muirin ensimmäisen, Suicidalin hajoamiseen johtaneen, soololevyn uusiksi. On mukana tietty uuttakin. Sippin’ From The Insanitea. Kekseliästä vai laiskaa?

 

Pitäisikö tästä innostua? Mike Muir ainakin on tohkeissaan. Hän pitää näistä biiseistä nykyään enemmän kuin silloin kun olivat tuoreita. Muut tekevät metallia, hän ei kiusallaankaan vaihda pois punkista. On juurillaan ja omimmillaan. Fani tekee ostopäätöksen. Itse ostin. Soitin muutaman kerran ja pidin. I Love Destruction ja F.U.B.A.R. rullaavat Lombardon johdolla sulavasti. Uusi All Kinda Crazy -video oli vuoden ensimmäinen pätkä jonka katsoin YouTubesta. Sitä oikein mainostettiin somessa. Hyvää lupailivat. Vallan odottamalla odotin. Aikaero nähkääs. Oli uusi vuosi Suomessa aiemmin kuin Valloissa. Video oli hyvä. Kivasti leikattu ja esityksessä on virtaa. Siis videolla. Ilman kuvaa biisi on rynnimisestään huolimatta l-a-i-s-k-a. Ikävä sanoa, mutta pahoin pelkään etten tähän levyyn kovin usein enää palaa. Se aiempi pyttipannu sen sijaan. Ai että maistuu edelleen. Still Cyco After All These Years. SxTx! 

 

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit