At The Edge Of Light




Aivan ensimmäisistä nuoteista on selvää, että Fallen Walls And Pedestals on Steve Hackettin levyltä. Heti mennään maailmanmusiikilla itämaisiin tunnelmiin. Kitara soi kauniisti, mutta seassa on myös jänniä, rumia ääniä. Beasts In Our Time seuraa putkeen. Laulu on alakuloista ja soitto voimakasta. Harvassa ovat yhtä tunnistettavat artistit. Hackett erottuu niin kitaristina kuin säveltäjänä, myös laulajana hänellä on oma jäljittelemätön soundinsa. Hänellä on hallussaan myös tyylitaju. Tekemisistä paistaa itsevarmuus. Tällä kertaa tämä entinen Genesis-kitaristi, onhan tuo historiallinen tosiasia mainittava, on halunnut tehdä musiikillisen kokonaisuuden. Yksittäisillä kappaleilla ei ole merkitystä. Enpä väitä vastaan. At The Edge Of Light on tasaisempi kokonaisuus kuin artistin pari edellistä teosta. Ei niin että biiseissä olisi mitään vikaa, itse olen vain tykännyt hänen, ja ylipäänsä, musiikistaan nimenomaan albumiformaatissa. Alusta loppuun kerralla. Vähän kuin leffat.

Under The Eye Of The Sun lienee levyn energisintä  antia. Virtaa miehellä tuntuu riittävän. At The Edge Of Light on ties kuinka mones "tuore" Hackett-levy . Aktiivinenhan mies  on ennenkin ollut, mutta yhteistyö InsideOutin kanssa on ollut erityisen hedelmällistä. Joka vuosi jotain uutta ja Genesis Revisited -kiertue päälle. Ensimmäisenä singlenä viime vuonna julkaistu Underground Railroad on jonkinlainen koko maailman blues. Se ei ehkä ihan anna oikeaa kuvaa levystä. Sen sijaan keskelle levyä on sijoitettu gospelia ja suuria tunteita sisältävä Those Golden Wings - magnum opus voisi toimia esimerkkinä. Sillä on kuorot ja kaikki. Shadow And Flame on täynnä itämaista, tai peräti intialaista, mystiikkaa ja outoja soittimia.  Sitten pompsahtaa. Hungry Years on kepeää Clifters-henkistä hippikamaa. Sekin kasvaa loppua kohden ja on alustaan huolimatta kotonaan tällä levyllä.

B-puolen loppuun on jätetty kolmen raidan kokonaisuus. Ne kuvastavat kuulemma maailman tilaa tällä hetkellä. Pieleen on menossa kovaa, mutta uskoa parempaan pitää kuitenkin olla. Ainakin Hackettilla on. Descentin ajan kumisee sotarumpu. Tunnelma on uhkaava. Onkohan tuo raskainta Hackettia ikinä? Ehkä. Conflict kuvastaa nykymenon kiihkoa ja kiirettä. Lopussa on Peace. Huomenna voi sittenkin olla paremmin. Uskon niin itsekin. En ole yrityksistä huolimatta ikinä nähnyt Hackettin bändiä livenä. Toukokussa Genesis Revisited -kiertue saapuu Helsinkiin. Toivoa siis on.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit