Hail Stan




Omillaan on hyvä olla. Välillä on hyvä jättää hosuminen ja tiukat aikataulut ja tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Periphery teki juuri noin. Se jätti levy-yhtiönsä edellisen Select Difficulty -levyn jälkeen ja perusti oman 3DOT-nimisen. Tuo vuoden 2016 levy oli muuten sen verran kova, että avausraita The Price Is Wrong oli Grammy-ehdokkaana sarjassa paras metalliesitys. Ei tullut voittoa. Kehuja kyllä. Itse pidän edelleen.

Ja tykkään myös tästä uudesta. Hail Stan on sekoitus kaikkea sitä mitä Peripheryltä voi odottaa. Se ei ole kovin yhtenäinen kokonaisuus. Jokainen biisi on ihan erilainen. Tällä kertaa tuo ei häiritse. Erilaisuutta odottaa ja saa. Kun on itsenäinen, ei parasta hittiä tarvitse laittaa ensimmäiseksi, vaan levyn voi aloittaa yli 16 minuutin mittaisella jättiläisellä. Reptile on melkein kaikkea mitä progemetallilta voi odottaa. Juu, on myös orkesteri ja jousia. Nopea osuus puuttuu. Hail Stan on muuten yllättävän raskas ja jäykkä levy. Liikaa ei pingota. Vauhtia voisi olla enemmän.

Videobiisi Blood Eagle valitsee vaikeuden. Se on täynnä energiaa ja bändille tyypillisiä hankalia rytmejä ja outoja riffejä. Church Burner menee samaan osastoon. Onpa vaan vielä brutaalimpi esitys. Sotelo huutaa ja ärjyy. Vähempi rähinä voisi olla parempi. Ehdotus seuraavalle levylle. Garden In The Bones kuulostaa melkein kepeältä. Hei, Spencer Sotelo laulaa! Nyt on hyvä. Vaan varsinaista hittimatskua tarjoillaan seuraavaksi. It's Only Smiles on juurikin nimensä mukainen. Back Street Boysin, tai mitä näitä poikabändejä on, esittämänä se voittaisi kaikki palkinnot ja myisi ziljoonia.

Rankka Follow Your Ghost on ärjyntää puoleen väliin asti. Sitten tunnelmaan tulee muutos. Lauletaan kivasti ja piano pelastaa. On silti ahdistava pätkä. Eli yksi levyn kohokohdista. Sitten on kaupallisen raidan aika. Sähköisesti säksättävä Crush tuo jostain syystä mieleen P.O.D:n Youth Of The Nation -hitin. Ei, Sotelo ei räppää. Yhtymä tulee jostain muualta. Ei haittaa, biisi on hyvä. Sentient Glow on levyn reippain raita. Enemmänkin menoa olisi voinut olla. Thrash on aina hyvä. Levyn päättävä Satellites on suosikkini. Kappale alkaa melkein tylsästi, jopa heikosti. Kun se saa voimia, uhon määrä on komea. Hyvä!

Hail Stan ei ole helppo levy, se on äärimmäinen monella tavalla. Anna sille aikaa. Vitsi tai ei, se on varma, että sillä on hienoin nimi ikinä!

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit