The Electric Prunes




Vaikka ihastuin jo 12-vuotiaana (1977) The Beatlesin tuotantoon, ja melko pian sen jälkeen kuuntelin jo Stonesia ja Beach Boys'in musaa. En nuoruudessa lähtenyt kuitenkaan syventymään laajemmin 60-luvun musiikkiin. Ja kun nuorena aikuisena sitä jonkin verran tein, keskityin selkeästi britti-pop/rockiin tyyliin Kinks, Small Faces, Cream ja The Who.

Hankittuani toiseen levysoittimeeni pelkästään mono-levyjen kuunteluun sopivan äänirasian ryhdyin tietoisesti hankkimaan monolevyjä. Ja niitähän 60-luvulla julkaistiin todella paljon. Tosin taloudellisten realiteettien johdosta esim. Doorsin ja Jimi Hendrixin kaksi ensimmäistä monona julkaistua levyä on hyllyssä 2010-luvun painoksina sillä hyväkuntoinen orginaali maksaa jopa 10-kertaisesti uuteen verrattuna.

Maaliskuussa 2019 ilmestynyt Classic Rock -lehti listasi 100 parasta 60-luvun albumia (vain yksi per esittäjä). Lehden sivuilta bongasin tämänkin levyn. Laitettuani sen ensimmäisen kerran soimaan, avausraita tuntui jotenkin tutulta mutta vasta googlaus kertoi missä olen sen kuullut. Loistava psykedelisen autotalli-rockin kokoelmalevy Nuggets alkaa levylle epätyypillisellä hitillä I Had Too Much to Dream (Last Night). (Nuggets esitteli 1972 enimmäkseen unohduksiin painuneita 60's bändejä, joilla ei yleensä edes ollut ollut hittejä).

The Electric Prunes julkaistiin 1967 sekä mono- että stereo-LP:nä. Seuraavan kerran monolevyjä prässäättiin 2017. Itse kuitenkin otin kuunteluun 2007 julkaistun stereo-CD:n (kaksi yhdessä julkaisu kakkoslevyn kanssa), jossa on mukana runsaat bonukset. Niiden mukana on bändin ensisingle Ain't it Hard / Little Olive, joka on yllättävän kesy esitys. Pari out-takea, sinkku editien lisäksi mukana on hauska kaiuttimista tunnetun Vox'in radiomainos Wah Wah -pedaalista. Ja sitä pedaalia toki on kuultavissa tältä levyltä.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen huomasin että tuottaja David Hassinger ja Reprise Records olivat valinneet oikeat biisit sinkuiksi. USA:n sinkkulistalla sijalle 11 yltänyt I Had Too Much to Dream (Last Night) on ehdottomasti levyn komein hetki. Ulkopuolisen lauluntekijäparin Annette Tuckerin ja Nancie Manz'in kynästä syntyi valtaosa levyn materiaalista kuten toisena sinkkuna julkaistu Get Me To The World on Time. Kolmen kitaristin bändistä löytyi kuitenkin myös omaa biisintekotaitoa. Tästä sinkun kääntöpuolelta löytyvä Luvin' on hyvä esimerkki.

Petri Myllylä / 31.7.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit