Atheists and Believers




Oli jo aikakin. Odottelin tätä levyä jo viime vuonna. Puhe oli. Nick Beggs lupaili kolme The Mute Gods -levyä vuoden välein ja sitten keikkoja. Saapa nähdä jatkuuko projekti, vai oliko tämä tässä. Syytä olisi jatkua. Tämä yhtye on nimittäin oikein hyvä. Nyt vähättelen. The Mute Gods on mielenkiintoisin progejuttu sitten Porcupine Treen parhaiden päivien.

Ennen kuin kuuntelin Atheists and Believers -levyn, katsoin netistä videon. Ei olisi ehkä pitänyt, mutten kadu. Hauska oli. Se avasi tämän porukan, johon kuuluvat siis basisti Nick Beggs, kosketinsoittaja Roger King ja rumpali Marco Minnemann, työtapoja. Ollessaan kiertueella, tai muuten kiireinen, Nick lähettää Rogerille ideoita. Veikkaan, että käyttävät jotain DropBox-tyyppistä ratkaisua. Tiedostot ovat pieniä musiikillisia kudelmia. Roger harsii niistä parhaan kykynsä mukaan kasaan kappaleita, joihin Nick sovittaa lauluosuutensa. Aikamoinen tilkkutäkki on tällä kertaa lopputuloksena. Joo, tuo on vanha vertauskuva, mutta tähän sopivia.Levy on kolmikon monipuolisin. Jotenkin vaan tuntuu, että tällä kertaa olisi pitänyt virkata ja nyplätä hieman kauemmin.


Atheists and Believers on kolmesta The Mute Gods -levystä epätasaisin. Heti avausraitana kuultava nimikappale alkaa vaisusti. Ei oikein potki. Missä on energia? Laulumelodia on tuttu ja aihekin jotenkin jo kuultu. Usko ihmiseen on edelleen koetuksella. Valhe on uusi normi. Eihän tuo ole mikään ihme näin Brexitin aattona. Joku ihme imu näissä biiseissä kuitenkin on. Ei niitä jätä kesken eikä skippaa. Kappaleiden erilaisuus on tällä kertaa  vahvuus. Aina odottaa seuraavaa raitaa. Kokonaisuus toimii. Tässä levyssä on jotain samaa kuin Red Hot Chili Peppersin viimeisimmässä. Se on vakava, tosissaan, soittajat ovat kovia, mutta jostain syystä liekki ei leimahda aivan täyteen roihuun. Tykkään silti, molemmista.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit