Brand New Revolution




Piti ja piti, sitten se jäi. Tämä Gus G:n toinen, vuonna 2015 ilmestynyt, soololevy nimittäin arvioimatta. Oli kesäloma ja muuta. Seli seli. Nyt selasin iTunesia läpi sillä mielellä, että jotain vähälle soitolle jäänyttä voisi kuunnella. Aakkosissa Arch Enemyn kolme viimeisintä olivat ensin, mutta en ollut ihan niin rankan meiningin tuulella näin kesäajan alkajaisiksi.

Samalla sapluunalla mennään kuin viimeksikin. Brand New Revolution soittavat Johan Nunez rumpuja, Marty O'Brian bassoa ja Gus itse tietty kitaraa. Solisteja on vajaa kourallinen. Heille on jaettu laulettavaa suht tasaisesti. Amaranthen Elize Rydille on tosin riittänyt vain yksi, What Lies Below.

Gusin kitara soi hienosti. Soitto pelaa. En tosin tunnista hänen tyyliään. Voisi olla kuka vaan. Musiikki on edelleen sitä perinteistä heviä. Sitä esittämään Jeff Scott Soton ja Mats Levenin pitäisi olla mitä parhaita. Nyt vaan on niin, että ihan parastaan eivät ole antaneet. Mats yrittää kyllä fiilistellä, ähkiä ja esittää. Menee teatterin puolelle. Jeffin laulumelodiat kuulostavat vähän varman päälle tehdyiltä. Sanoituksissa on melko ilmeisiä riimittelyjä, pääasia että rimmaa. Laulut sopivat kyllä kappaleisiin ja sehän riittää. Juuri ja juuri riman yli on ollut riittävästi.

Eniten levyllä on äänessä Jacob Bunton -niminen kaveri. Ei hän huono ole. On vaan tässä seurassa jotenkin tavallinen. Hän yrittää kuitenkin eniten. Siitä pisteet. Mutta siitä ihkauudesta vallankumouksesta oli puhe. Ei siihen, en lähde mukaan. Brand New Revolution voi olla piirun raskaampi kuin edeltäjänsä, mutta nyt ei ole yllätysetua ja siksi tämä jää kyllä aikaisemman varjoon. Sadepäivän musiikkia.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit