The Sect




En ollut koskaan kuullut Downliners Sect'istä ennen kuin maaliskuussa 2019 ostin Classic Rock -lehden, jossa listattiin sata 60-luvun parasta levyä (max. yksi per esittäjä). Löysin Helsingin kirjastosta laadukkaan sinkkukokoelman, jolla oli mukana myös joitakin 1963 demoja ajalta ennne ensimmäistä sinkkua kesäkuussa 1964. The Sect albumi laajoilla extroille toki löytyi Spotifystä. (Kuvassa 2 kyseisen 2005 reissue CD:n kansi)

Kesäkuussa 1964 julkaistun esikoissinglen Baby What's Wrong ja kolme kuukautta myöhemmin julkaistun, Leiber-Stoller parivaljakon Little Egypt'in B-puolet Be A Sect Maniac ja Sect Appeal ovat mukana LP:llä, mutta tuolloiseen brittiläiseen tapaan A-puolet päätyivät harvoin kokopitkille levyille. Mukana ei ole myöskään kumpaakaan uusimman, kolmannen sinkun biisiä. The Sect on ajan hengen mukainen levy, se kertoo enemmän ajasta kuin nippu valokuvia. Soitannollisesti bändi ei ole Chicago bluesia veivaava porukka kuten esim. Rolling Stones oli ollut esikoissinkun aikoihin. Downliners Sect rokkaa ja heiltä löytyy sellainen ilkikurinen naureskeleva ote omaan tekemiseen, johon ei voi olla ilahtumatta.

Petri Myllylä / 31.3.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit