Flowers At The Scene




Kun puuhastelee progen parissa, tutustuu väkisinkin muusikoihin. Onhan tästä ollut puhe, mutta muistutetaan nyt vielä, että Tim pyörittää Burning Shed -levymerkkiä, joka julkaisee uutta ja varsinkin vanhaa progressiivista rockia. Ei ole siis yllätys, että vierailijoita Flowers At The Scenella on vaikka kuinka monta. Peter Hammill, Steven Wilson ja Jim Matheos soittavat varmasti progediggareiden - putkimaisia - kelloja. Loputkin ovat tuttuja aiheeseen perehtyneille. Wilson piti mainita, koska hän on toiminut levyn toisena tuottajana. no-man on siis tavallaan kasassa taas.

I Go Deeper alkaa melkein reippaalla pulputuksella. Pitää oikein tarkistaa. Kyllä tämä Tim Bownessin levy on. Hän kuulostaa hämmästyttävän paljon David Bowielta. Itse kappaleessa on jotain, joka tuo mieleen Peter Gabrielin parhaan levyn Up. No niin. Tuolta pohjalta on hyvä lähteä liikkeelle. Levyn alku on erinomainen. Jouset antavat ilmaa viehkolle The Train That Pulled Awaylle, joka alkaa Timille tyypilliseen tapaan ujosti ja kasvaa sitten pikku hiljaa täyteen kokoonsa. Ei se nyt varsinaisesti ärjy, mutta puhkuu. Not Married Anymore on koskettava, varsinkin kaikille jotka ovat olleet tuossa tilanteessa. Tim tietää mikä menee tunteisiin. Kappaleet ovat siis, kuinkas muuten, jälleen surumielisiä, mutta jostain ihmeen syystä tämän levyn vire on silti pääosin positiivinen.

Edellisellä Bowness-levylläkin oli runttukitaroita. Isoimmin soi tällä kertaa It's The World, jolla kitaroinnista vastaa Fates Warningin Jim Matheos. Biisi jää kuitenkin jotenkin kesken. Odotin enemmän. Borderlinella kuullaan trumpetti ja huilua. Ihan menee jatsiksi. Ei ollenkaan huono juttu. Ghostline alkaa rummuilla ja trumpetilla. Tim laulaa, tai pikemminkin kertoo tarinaa, hiljaa. Välillä tulee sellainen olo, että laula nyt hyvä mies ääneen! Tuutulaulua on liikaa. Killing To Surviven alussa tuntuu jo siltä, että eikö tämä biisi tullut jo. Onneksi biisi lähtee käyntiin. Ei se nyt ihan nelistä, ei nosta laukkaan, mutta kulkee, varsinkin lopussa. XTC:n Andy Partridge nyplää kitaraa levyn päättävällä What Lies Herellä. Kevin Godley tuo sille lauluvoimaa. Enemmän olisi tarvittu. Flowers At The Scenella on kyllä hienot hetkensä, mutta jotenkin odotin enemmän. Olisikohan aika tehdä uutta no-man-musiikkia?

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit