Flesh And Blood




David Coverdale on jollain tapaa huvittavan taikauskoinen mies. Ainakin hän antaa itsestään sellaisen kuvan. Jo Deep Purple -päivinään hän uskoi ja lauloi ennustajaeukon tarinoista. Välillä onnetar suosi ja kävi hyvin, useimmin kävi heikosti. Flesh And Blood on Whitesnaken kolmastoista levy. Sillä on 13 biisiä. Kaikki merkit ovat siis ilmassa. jännitystä lisäsi, kun levyn ilmestyminen viivästyi lähes vuoden. Oli toki kaikenlaista muuta julkaistavaa. Usko alkoi hiipua, vaikka pidin Forevermoresta, yhtyeen edellisestä levystä. Siitä on kuitenkin hurjan paljon aikaa. Rehellisesti sanottuna, jännitti laittaa tämä levy soimaan.

Good To See You Again muistelee menneitä. En edes muista koska Whitesnakessa kuultiin viimeksi slide-kitaraa. Ehkä se oli Micky Moodyn aikakaudella, 80-luvun alussa. Nyt se soi yllättävän raikkaasti. Onneksi sitä ei viljellä enempää. Joku raja. Coverdalen laulutyyli ja -ääni tuovat mieleen Good To Be Bad -levyn. Ei se ainakaan huonommaksi ole mennyt. GonnaBe Alright vakuuttelee, ehkä hokee epäuskottavasti, että hyvin tässä käy. Toden totta, kyllä tästä selvitään. Reippaasti rokkaava Shut Up & Kiss Me oli ensimmäinen single. Se kuulostaa jo tutulta. Ei se huono ole, mutta mutta. Coverdale on joskus sanonut, että hänen tekstinsä eivät ole mitään Shakespearea. Eivät ole. Ne ovat melkoisen imelää hattaraa. Uusia, keinotekoisia, makuaineita ei ole tällä kertaa lisätty. Kaikki on nykyaikaisesti kierrätettyä tai vanhoilta ajoilta lainattua. Kuten se videon Jaguar.

Jos tekstit vähän vihlovat hampaita, musiikki maistuu kyllä. Reb Beach ja Joel Hoekstra ovat kirjoittaneet kulkevia, Whitesnaken tyylisiä, rock-kappaleita. Bändi esittää ne hyvällä energialla. Lauluvoimaa on. Kuunnelkaa Trouble Is Your Middle Name, jos ette usko. Se on levyn rokkaavista raidoista paras. Eeppinen Heart Of Stone on hyvä. Se kertoo tarinan mahdollisimman haastavasta ihmissuhteesta. Coverdale esittää sen hienosti. Aina ei pidä ärjyä. Kolmas suosikkini on levyn päättävä Sands Of Time, jota kuunnellessa voi miettiä miltä Physical Graffiti olisi kuulostanut, jos Coverdale olisi laulanut sillä. Flesh And Bloodin kuunneltuaan, voi huokaista helpotuksesta. Se on paljon parempi kuin ihan huono. Saattaa olla peräti paras levy jonka tämä bändi on tehnyt 2000-luvulla.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit