An Obelisk




Titus Anronicus on William Shakespearean ensimmäinen tragedia. Se toinen Titus Andronicus on amerikkalainen bändi. Tämä arvio kertoo jälkimmäisestä. Ha!

An Obelisk on vuonna 2005 perustetun yhtyeen kuudes kokopitkä. Ahkeria ovat olleet. Ei ole indie-maailmassa muuta vaihtoehtoa. Bob Mould tuotti. Kyllä, se legenda. Levy äänitettiin Steve Albinin kuuluisalla Electrical Audio -studiolla Chicagossa. Hyvältä kuulostaakin. Aiempiin levyihin en ole päässyt tutustumaan, joten vertailla en niihin voi. Mennään sitten muilla mielikuvilla.

Just Like Ringing a Bell avaa pelin. Aika hyvä on bändin poljenta. Kelloko pelastaa? Mieleen tulee kotoinen Michael Monroe. Sellaista rosoista, vähän punkilta haiskahtavaa rockia on tarjolla. Troubleman Unlimited sopisi Bruce Springsteenin settilistaan. Kyllä, isojen jäljillä ollaan. Niin on Amerikan makuista New Jerseyn sällien musiikki. (I Blame) Society olisi voinut syntyä maan toisella laidalla. Seattle ja Pearl Jam. My Body and Me on rouhea blues. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Biisejä on kymmenen ja kaikki tuovat mieleen jotain tai jonkun. Paha vai hyvä? En tiedä.

Kuten yllä kerrotusta voi päätellä, An Obelisk on hyvin suoraviivaista peruskauraa. Ei se ehkä kovin omaperäinen levy ole, onpahan näiden kundien nimiin laitettu. Eli kiitos heille. Sen verran hyvin soitto kulkee, että kyllä tällä täytyy olla jotain terveysvaikutuksia. En painanut stoppia, enkä skippiä, enkä pidä tätä tragediana.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit