Hardwired...To Self-Destruct




Jos siinä lukee deluxe tai limited edition, silloin se pitää saada. Metallican uusimmassa studiokiekossa luki deluxe. Sillä saa kolme levyllistä musiikkia. Ihan pakollinen hankinta siis.

Hardwired...To Self-Destruct alkaa hyvin. Hardwired on nopea, täynnä virtaa oleva avausraita. Se on kuin lyhyt ja hienostelematon Battery. Täyttä asiaa. Vallan innostuin. Olisiko bändi palannut rässin pariin? Atlas, Rise! alkaa voimakkaasti. Sitten iskee todellisuus. Eivät osaa sovittaa. Now That We're Dead ja on selvää, että uusi Metallica muistuttaa enemmän Load-aikakaudesta kuin bändin alkuajoista. Kappale kestää ja kestää. Tiivistämiselle olisi ollut paikkoja. Paljon! Soittelua on turhan paljon. Moth Into Flame alkaa hyvin. Sitten se oikein villiintyy. On yksi levyn kohokohdista. Hitaasti etenevä ja melkein tylsä Dream No More olisi ollut kotona Alice In Chainsin levyllä. Eivätkö halunneet? Halo On Fire on kaiketi tarkoitettu uudeksi mahtieepokseksi. Ainakin sillä on pitkä kitarasoolo, hieman Lynyrd Skynyrdin tyyliin. Hohhoijaa.

Toisen levyn aloittava Confusion ei lähde liikkeelle. Jäykkää on. Mielenkiinnon liekki on hiipunut lepatukseksi. Herkästi alkava ManUNkind on ihan Re-Load-täytettä. Sitten on taas toiveita. Nimi, Here Comes Revenge, luo odotuksia. Joko nyt rytisee? Ei, sama tylsä junnaus jatkuu. Am I Savage? Ei James, tuskin olet, vaikka eläimiä tykkäätkin ampua. Jatkuvaa suossa tarpomista Black Sabbathin jämäriffeillä. Ei kulje. Eikä ole kunnolla raskastakaan. Pitäisi olla. Murder One on samaa osastoa. Ei saakeli! Mitähän se Lemmykin miettii? Ei mitään, hän on kuollut. Spit Out The Bone sentään potkii kovaa. Miksi vasta nyt? Välissä ehti vanhentua liki tunnin.

Lords Of Summer aloittaa kolmannen levyn. Yhtye soitti kappaletta jollain kesäkiertueistaan. Aika perusjunnausta. Sitten Ronnie Rising Medley. Nimestä voi päätellä mistä on kyse. Kunnianosoitus Ronnie James Diolle ja Rainbown Rising-levylle. Aika hyvä. Samaa voi sanoa Deep Purplen When A Blind Man Criesista. Iron Maidenin Remember Tomorrow on ehkä liian herkkä Hetfieldin käsittelyyn. Sitten on liveä. Kyllähän ne kelpaavat.

Hardwired...To Self-Destruct osoittaa, että tarvittaessa Metallica voi soittaa vihaisesti ja nopeasti. Toiveita siis on. Se paljastaa kuitenkin myös, että kovin usein bändi ei niin halua tehdä.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit