Iommi – Iommi
Vuonna 2000 ilmestyi Tony Iommilta ensimmäinen soololevy. Yritystä moisen julkaisemiseen oli ollut aiemminkin. 1986 ilmestynyt Black Sabbathin Seventh Star piti olla moinen. Piti olla monta laulajaa ja erilaisia kappaleita. Ei ollut. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Glenn Hughes lauloi kaiken ja Warner kirjoitti kanteen Black Sabbath featuring Tony Iommi. Kymmenen vuotta myöhemmin Tony ja Glenn tekivät toisen levyn, mutta sitä ei julkaistu sotkemaan Black Sabbathin ja Ozzyn uutta tulemista. Vasta Reunion-levyn ja Bill Wardin sairastumisen, parantumisen ja parin kiertueen jälkeen oli sopiva väli julkaista jotain Tonyn omalla nimellä.
Väittävät, että Iommin tekeminen kesti kauan. Kiertueiden välissä piti äänittää. Voi olla. Jälkeenpäin kun katsoo kitaristin keikkakalenteria, ei siellä paljon tyhjää ole. 1999 piti olla viimeinen Black Sabbath -kiertue. Kävivät Suomessakin, mutta se ei kuulu tähän. Vuonna 2000 oli tyhjää. Silloin oli aikaa. Ehkä tämä on totuudessa nopeasti tehty levy. Jälki on kuitenkin hyvää. Ei ehkä ihan Black Sabbathin tasoista, mutta hyvää. Alkuperäinen suunnitelma toimi. Nyt laulajia on kymmenen. 80-luvulla piti olla sen ajan mestareita. Nyt mukaan on otettu ajankohtaisia kykyjä. Jokainen solisti tuo levylle oman tyylinsä. Ei ole siis yllätys, että Ian Astburyn laulama Flame On kuulostaa The Cultilta tai että Billy Corgan esittää biisinsä Black Oblivion kuin se olisi Smashing Pumpkinsia. Jännää, että levyn avaava, Henry Rollinsin laulama Laughing Man (In The Devil Mask) kuulostaa Helmetiltä. Ozzy+Bill Ward kuulostaa sentään Black Sabbathilta. Tuottaja Bob Marlette on tuonut levylle pulputusta ja konekomppeja. Aikansa juttu.
Iommi on kokonaisuus, joka ei ole yhtenäinen. Sillä on kymmenen biisiä joilla kitaraa soittaa Tony Iommi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla nämä kappaleet yhden laulajan esittäminä. Olisiko levy kuulostanut enemmän Black Sabbathilta. Nyt kuunnellessa tulee mieleen, että tehdäänkö single-kokoelmia? Tässä on nimittäin sellainen.
Tero Honkasalo