Breadcrumbs




Vastikään vanhaa kunnon Jeesusta fanittanut Alice Cooper on muistellut menneitä. Hän on palannut lapsuutensa maisemiin Detroitiin. Sieltä tuli 60-luvun lopulla Motown-levy-yhtiön albumeja liukuhihnalta samalla tavoin kuin autoja. Detroit on ollut Amerikan Motor Town vuodesta 1899, eli kauan.


Tällä kuuden biisin EP:llä, jolla on pari Alicen omaa biisiä ja muutama laina, ollaan palattu autotallirockin pariin. No sitähän miehen edellinen Paranormal-levykin hyvin pitkälti oli. Soittajat ovat niitä alkuperäisiä. Nimet voi tsekata levyn kannesta.


Uusi versio kappaleesta Detroit City 2020 toimii verevänä avaajana. Nopeahko Go Man Go olisi ollut piikkipaikelle vielä parempi. Siitä tulee mieleen The Stooges ja siitä edelleen Michael Monroe. Jäljet johtavat aina sylttytehtaalle.

Säröstä ei ole pihistelty Bob Segerin East Side Storylla. Suzy Quatron Your Mama Won't Like Me on melkein funk torvineen kaikkineen. Kivasti pistää wibaa punttiin. Se Motown! Devil With A Blue Dress - Chains Of Love on jännä pari. Alku on kiero ja kepeä. Jälkimmäinen osuus groovaa vastustamattomasti. Toimii, jos rytmiverta on yhtään.

Paras on jätetty viimeiseksi. Kicks Out The Jams ja laita MC5-laina Sister Anne soimaan! Kun itse asettaa riman, on korkeus sopiva. Näiden murusten perusteella ensi vuonna ilmestyvälle uudelle Alice Cooper -kiekolle odotukset ovat korkealla.


Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit