To Bathe from the Throat of Cowardice




Kun joskus nuorena miehenä kuuntelin Slayerin Hell Awaits -levyn ensimmäistä kertaa kokonaan, pää tuli kipeäksi. Musiikki tuntui kovin vaikealta. Siitä ei saanut minkäänlaista otetta. Se otti nuppiin. Vitriol tekee saman tempun. Nauti tästä nyt sitten! Eli on pakko todeta, että hevillä menee edelleen hyvin. Äärirajojahan pitää hakea. Nyt löytyi.

To Bathe from the Throat of Cowardice on melkoista tykitystä alusta loppuun saakka. En muista moista kuulleeni sitten ekan Rotten Sound -keikkani. Kyle Rasmussen oksentaa vokaalinsa vanhaan kunnon death metal -tyyliin, eli kuuma peruna ja kastike suussa. On brutaalia. Ja sotkuista. Basisti Adam Roethlisbergerin soittamat kuviot menevät ihan hukkaan, sillä Scott Walkerin mieletön rumpujen takominen peittää kaiken alleen. Näin luulin.

Kiinnosti, mutta miten perehtyä levyyn, joka saa voimaan niin pahoin, että oksettaa? Biisi kerrallaan. Kuuntelin näitä pareissa. Kaksi kerrallaan. Tauko. Myöhemmin lisää. Avautuivat. Totuin. Löytyi idiksiä. Paras duo osuu levyn keskivaiheille. Keskitempoinen, eli tässä seurassa hidas, mutta vahvasti tärisyttävä The Rope Calls You Brother irrottaa paikat hampaista. Oi että tuntuu! Pykälän tai muutaman ripeämpi A Gentle Gift repii irti kaiken muun. Onpa väkivaltaista musiikkia! Koko levyn, 44 min, putkeen kuunteleminen tyhjentää takin.On selkäsauna.

Jopa progediggarille, juu kyllä vaikea musiikki on tuttua, Vitriolin teknisyys on melkein liikaa. Nyt on tiukkaa soittoa. Tarkistin, pystyvät samaan livenä. Voi olla että tässä on vuoden kovin death metal -levy. Ainakaan itse en kärsi kovin montaa vastaavaa kokeilla. Se on silleen, että Pain Will Define Their Death. Ja taitavat laulaa kuuntelijoistaan.


Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit