Nugent




Tutustuin tähän levyyn heti tuoreeltaan sen ilmestyttyä keväällä 1982. Edeltänyt livelevy jäi miehen viimeiseksi Epic Recordsilla sillä kitaristi siirrytyi Atlantic'iin. Lieneekö uuden firman markkinointiosaston miehet kuiskutelleet Detroitin kitaraässälle ohjeita muutaman suvantovuoden jälkeisen uran vaatimista muutoksista. Vaikka levy on merkitty Nugent nimiselle artistille, on tämä silti aito Ted Nugent -levy. Hän toimii kipparina ja muut seuraavat johtajaa.

Levy-yhtiövaihdoksen yhteydessä Ted uudisti jälleen bändiään. Vuodesta 1975 mukana pysynyt, välillä tuottajan tuolillakin istunut rumpali Cliff Davies vaihtui legendaariseen Vanilla Fudge/Cactus perustajajäseneen Carmine Appiceen. Laulaja Derek St.Holmes liittyi bändiin kolmannen kerran oltuaan siitä poissa neljä vuotta.

Nugent oli ilmestyessään itselleni valtava pettymys. Sen pehmoiset kappaleet, helpot kertosäkeet ja Carmine Appicen tiukka, mutta mielikuvitukseton työskentely tuo mieleen italialaistaustaisen äijän työskentelyn Rod Stewartin bändissä. Kirjoittihan hemmo sellaisia hittejä kuten Do Ya Think I'm Sexy ja Young Turks. Se mikä sopii Rodille, ei sovi Tedille. Jos haluaa olla armollinen Nugent-levylle, voi todeta sen olevan paljon seuraajiaan parempi. Mutta ei Nugent pärjää miehen soolouran aiemmille kuudelle studiolevylle.

Palasin tähän levyyn reilun 20 vuoden tauon jälkeen ostettuani itselleni divarista lähes uutta vastaavan vinyylin. Kuunneltuani levyn ykköspuolen olin valmis lopettamaan kuuntelun siihen. OK avausraidan No, No, No jälkeen biisien taso tipahtaa alemmaksi kuin koskaan aiemmin miehen levyillä. Puoliskon päättävä Good And Ready on kumminkn kelpo osoitus laulaja Derek St.Holmesin taidoista.

Onneksi jaksoin keskittyä myös levyn kakkospuoleen, jolla ykköspuolen Pop-pelle Nugent on vaihtunut vaaralliseksi, äänekkääksi ja jännittäväksi rock-artistiksi. Sieltä löytyy yksi loistava, yksi hyvä ja ainakin yksi siedettävä biisi. Seitsmänminuuttinen Tailgunner päättää levyn komeasti ja sitä kuunnellessa voisi uskoa vuoden olevan 1977. Derek St.Holmes laulaa biisin todella upeasti. Sitä edeltävät We're Gonna Rock Tonight ja Don't Push Me nostavat kakkospuolen tason jopa hyväksi ja levyn arvosanan heikosta tyydyttäväksi.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit