On The Threshold of A Dream




Moody Blues taisi olla viimeinen 60-luvun menestysbändi, johon tutustuin. Se tapahtui noin vuonna 2019 löydettyäni bändin kaksi LP:tä osana ostamaani levyerää. Niihin tutustuttuani halusin paneutua bändin tuotantoon ja tällä kertaa siihen ei tarvittu suoratoistopalvelu koska löysin niistä 2018 otetut uusintapainos-LP:t.

 

On The Threshold of A Dream on mielestäni bändin siihenastisen uran paras julkaisu. Vaikka en suoranaisesti hypi tasajalkaa siltä löytyvistä runonpätkistä, levyt biisit ovat loistavia pop-lauluja ja niiden kannattelema kokonaisuus tekee tästä levystä heidän Revolverin (The Beatlesin paras pop-levy).

Huhtikuussa 1969 julkaistu levy oli hitti ja bändi laajensi sen myötä fanikuntaansa ollen yksi 60-luvun lopun suurimmista rock-bändeistä. Kolme vuotta myöhemmin Decca innostui amerikkalaisten lanseeraamasta nelikanavaisesta äänijärjestelmästä. Useita Moody Bluesin levyjä julkaistiin tuolloin enimmäkseen Jenkki-autoissa käytettynä 8-track kasettinauhurit sekä Quad-LP:nä, On The Threshold of A Dream niiden mukana. 

Kuluttajat eivät innostuneet 70-luvulla analogisesta nelikanavajärjestelmästä. Japanilaisten käsiin voimakkaasti 90-luvulla siirtynyt musiikki- ja laitevalmistus ei kuitenkaan antanut periksi ja se lanseerasi vuosituhannen vaihteessa elokuvista tuttua 5.1 järjestelmää hyödyntävän SACD:n. Jos nyt ei sekään saanut kuluttajia haltioitumaan niin ainakin jonkinlaisen aseman digitaalinen monikanava on hankkinut. Itse innostuin siihen 2008 ja pari vuotta si ennen julkaistu On The Threshold of A Dream SACD tuli hankittua pian LP:n perään. 

Petri Myllylä / 6.3.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit