Ordinary Man




Jossain vaiheessa kaikille koittaa tilinteon hetki. Ozzy Osbournella se vaikuttaa olevan nyt. Black Sabbath -legenda on sairastellut viime vuosina paljon. Keikkoja on peruttu enemmän kuin soitettu. Toipuvalla Ozzylla oli tylsää. Jotain piti tehdä. Kimmokkeen tämän Ordinary Man -levyn tekemiseen Ozzy sai yhteistyöstä poppari Post Malonen kanssa. Tuo Take What You Want -sinkku on mukana levyn lopussa. Se on aikamoinen korvamato muuten.

Ordinary Man on jännä levy. Se on yksi Ozzyn parhaista. Se kuulostaa nyt mielenkiintoiselta ja veikkaan, että ajan kanssa siitä tulee moderni klassikko. Sen tähdeksi voisi luulla Ozzya, mutta näin ei ole. Kirkkaimmin nimittäin loistaa tuottaja Andrew Watt, joka on vastuussa levyn kappaleista. Ne hän sävelsi parissa päivässä yhdessä Red Hot Chili Peppers -rumpali Chad Smithin ja Guns'n'Roses -basisti Duff McKaganin kanssa. Wattin kumppani Ali Tamposi oli mukana varmistamassa, että kappaleissa on hittipotentiaalia. Mutta Watt. Hänellä on taitoa ja tyylitajua. Kokonaisuus on upea! Sitä kuunnellessa isoimmin ja aika usein tulee mieleen The Beatles. Se on Ozzyn suosikkibändi. Ei siis ihme. Yksityiskohtia kappaleissa on runsaasti. Idiksiä on ollut paljon ja niitä käytetty hienosti. Basso pörisee ja rumpufillit rullaavat, kun on paikka. Kitaraa on reilusti. Surumielisen kaihoisasti, mutta juhlavasti, soivat jouset äänitettiin Abbey Road -studioilla. Levyn soundimaailma on samaan aikaan vanhanaikainen ja moderni. Se muistuttaa Black Sabbathin varhaisista vaiheista, totta kai viitataan Ozzyn soolouran alkuvaiheille. Mukana on 70-luvun rockia Bowien, Alice Cooperin ja Elton Johnin hengessä. Duetto nimikappaleella Sir Eltonin kanssa on neronleimaus. Toimii!

Alussa kaikki menee suoraan päin helvettiä. Ozzylla on usein mennyt. Straight to Hell avaa levyn vahvasti. Slashin soolo on tyylikäs. Ozzy saa meidät ulvomaan ja kakkaamaan! Jaa-a. Mitä vielä? Sitten alkaa vuodatus. Ozzy vakuuttaa, että on tehnyt kaiken aina faneilleen, muutamat jäähyväiset ovat jääneet välistä, mutta se johtuu vain siitä että hän on vain normaali kaveri, joka on sattunut elämään satumaisen elämän. Under the Graveyard oli ensimmäinen single. Onnistunut valinta! Melodia on kaunis ja kappale jää helposti mieleen soimaan. Soitossa on samalla herkkyyttä ja voimaa.

Ozzy ei olisi Ozzy jos hän ei haluaisi yrittää järkyttää tai vittuilla jollekin. Hän on sanonut kirjoittaneensa Eat Men, joka kertoo syödyksi haluavasta tyypistä, koska Kalifornia on täynnä vegaaneja. Biisi on yksi levyn vahvimmista. Se on eniten Black Sabbath. Toinen hieno rokkipala on Scary Little Green Men. Siinä ollaan nimen mukaisesti pienten vihreiden avaruuden tyyppien jäljillä. RATM:n Tom Morello käy soittamassa sähäkän morsetuksen. Slash soittaa pari sooloa, mutta eniten kuullaan Andrew Wattin kitarointi. Se on erilaista mihin Ozzyn levyillä on totuttu, mutta tälle albumille se on täydellistä.

Slovarit Today Is The End ja Holy For Tonight ovat nättejä, mutta varsinkin jälkimmäinen tuntuu turhan pitkältä. It's A Raid sen sijaan on ilahduttavan vallaton punk-rymistely. Post Malone ja Ozzy jakavat laulupätkät. Vuoroin vieraissa. Ympyrä sulkeutuu. Tämä on hieno testamentti, jos sellaiseksi jää.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit