To Our Children's Children's Children




Löysin Moody Bluesin musiikin vasta 54-vuotiaana 2019. Sitä ennen olin ehtinyt juuri sukeltaa 60-luvun vähemmän suurien, usein yhden hittien bändien tuotantoon joten oli enemmän kuin aika tutustua yhteen vuosikymmen lopun suuriin kuuluneeseen brittibändiin.

To Our Children's Children's Children ilmestyi 40 päivää ennen vuosikymmenen vaihtumista ja levystä tavallaan kuulee tuon aikakauden tunnelma (olin tuolloin 4-vuotias). Bändin leirinuotio valokuva vangitsee sekin hyvin ajan hengen.

Pari vuotta levyn ilmestymisen jälkeen bändin oman levy-yhtiön emona toiminut Decca Records lähti isolla vaihteella mukaan nelikanavaisen musiikin markkinoille. Varsinkin amerikkalaisten autotehtaiden suosima 8-track kasetti formaattiin uskottiin isosti. Sekä kasetti että quatrophone-LP:t katsosivat kuitenkin vuosikymmenen loppuun mennessä. Mutta nelikanavamiksaukset saatiin uudestaan kuluttajmarkkinoille SACD-levyn myötä. Itse ehdin juuri ostaa uuden To Our Children's Children's Childrenin vinyylipainoksen kunnes hankin myös sen 2006 julkaistun monikanavamiksauksen. Hybridilevyn lisäksi julkaisulla on bonus-CD, jolta löytyy kolme vaihtoehtoista ottoa sekä BBC:n In Concert -keikka.

Petri Myllylä 26.3.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit