New York 29.8.1975




Radioasema King Biscuit Flower Hour äänitti 1970, -80 ja -90 -luvulla Amerikassa kymmenien eri bändien keikkoja ja lähetti niitä satojen eri radiokanavien välityksellä samanaikaisesti jopa miljoonille amerikkalaisille kuulijoille. Tämäkin Flower Hour keikka on kuunneltavissa pientä korvausta vastaan Conceert Vaultin nettisivuilta. 

Ted Nugent oli juuri julkaissut ensimmäisen soololevynsä kun King Biscuit äänitti miehen esiintymisen New Yorkin Central Parkissa. Päivän muiden esiintyjen joukossa oli ainakin Aerosmith.

Nugent aloittaa keikan vuoden 1978 livelevyltä tutulla, Amboy Dukes -aikakauden jamilla nimeltä Hibernation. Sen perään kuullaan neljä biisiä uudelta levyltä. Niistä reilun kymmenen minuutin mittainen hypnoottisen hieno Stranglehold kaksine kitaroineen kuulostaa hienolta vaikka keikan äänityksen taso ei nouse kovin korkealle.

Ted Nugent ei ole juurikaan julkaissut 70-luvun äänityksiään joten käy kuuntelemassa tämä 40 minuuttinen keikka.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit